Oonan kommelluksia

Lauantai aamusta avasin meidän ikkunan Ladies Marketille ja huomasin kuinka kauniisti aurinko paistoi ulkona. Pari edellistä päivää oli ollut pilvisiä, joten tietenkin lähdin nauttimaan ulkoilmasta.  Lenkkeily promenadelle on yks mun lemppari aktiviteeteista täällä. Sitä koristaa skyline, joten suuntasin sinne juoksemaan. Raikasta ilmaa, urheilua ja aurinkoa - AH! Ainoa miinus oli hirvittävä haju, joka ilmeisesti johtuu lahden ruoppaamisesta.






En taida olla aiemmin kertonut, että paikalliset kalastaa tosi paljon. Osalla on ihan ammattilaisten vehkeet, toiset taas koittaa saada saalista ihan pelkällä siimarullalla. Olen itse asiassa miettinyt, kalasteleeko nämä ihmiset itselleen ruokaa vai kalaa myyntiin. Joskus ravintolassa mietin, onkohan mun lautasen sushikala pyydystetty siimarullien kanssa? En tiedä. Mutta en oikein usko, että näissä paikoissa kalaonni kovinkaan suosii. Näin myös ihmisiä uimassa, joka on kylttien mukaan ehdottomasti kiellettyä. Merivesi ei näyttänyt pullojen ja muiden roskien kanssa houkuttelevalta, mutta mikäs siinä jos haluaa virkistyä.

Tänään kävin ystävieni kanssa kauneimmat joululaulut tapahtumassa. En ollut itse koskaan kuullutkaan kyseisestä konseptista, jota kaverini kyllä hämmästelivät. Kaverien kehotuksesta päädyin osallistumaan. Ajattelin myös, että voisin saada vähän joulumieltä nostatettua pintaan. Itse en kyllä oikeastaan laulanut, vaan liikuttelin lähinnä vain huuliani. Oma lauluääneni olisi ollut häpäisy musiikinopettajilleni. Myönnän kyllä, että muut lauloivat oikein somasti. Ilokseni pääsin myös jouluherkkuapajille. Koska ruoka jos mikä tekee juhlan - eikö?




Ihanaa ensimmäistä adventtia kaikille!

Kolme yhteistä vuotta on kulunut yhdessä hujauksessa. Ollaan J:n kanssa koettu kaikenlaista yhdessä enkä voisi tällä hetkellä olla onnellisempi. Olen onnellinen vaikka asun siivouskomeron kokoisessa asunnossa, aika hassua jos oikein ajattelee, että avain onnellisuuteen voi olla toinen ihminen. Olemme lähentyneet entisestään tämän vaihdon myötä. Olemme keskellä tuntematonta ympäristöä. Jokainen byrokratinen vastoinkäyminen kuin kulttuurishokit on koettu yhdessä. Ollaan tiimi ja mietitään kaikki asiat yhdessä tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyään puhutaan meistä eikä enää minusta ja sinusta, me ollaan me; yhdessä eikä erikseen. Juuri tuosta Me-sanasta olen kiitollinen ja onnellinen. Vierelläni on ihminen, joka välittää, johon voin luottaa ja jonka kanssa voin jakaa niin elämän onnelliset kuin surulliset hetket. Saan herätä toisen lämpimän sielun vierestä joka aamu. Mitä muuta sitä voisinkaan toivoa? En ole elämässä yksin.

Tällä kertaa meidän päivä oli kiireinen koulutöiden osalta, oli esitelmiä ja tenttejä. Illasta onneksi löydettiin aikaa toisillemme. Perinteikkäästi vaihdoimme lahjoja. Onhan onnellisuus toisen huomioimista ja muistamista. Mikä olisikaan parempaa kuin saada toinen vielä himpun verran onnellisemmaksi. Yritämme molemmat yllättää toisemme antamalla jotain ajatuksella. Ajatus on se tärkein. Tänä vuonna J sai ensin tarvitsemansa uuden hammasharjan (tämä oli pikku pila). Pienen hämmennyksen jälkeen kehotin häntä katsomaan puhelintaan. Oikeasti hän saa uudet aurinkolasit, jotka käymme valitsemassa ensi viikolla. Tämä idea lähti käyntiin siitä, kun otettiin joulukorttikuvaa appivanhempieni kanssa. Kaikki muut pitivät aurinkolasit päässä, mutta J ei kehdannut omiaan laittaa. Joulun reissuun uudet aurinkolasit tulevat siis tarpeeseen. Itse sain ihanan Coachin uuden käsilaukun, josta lisäsin jo aiemmin kuvan Instagramiin (näkyy tuossa sivubannerissa). Juhlistimme yhteisiä vuosia, niin menneitä kuin tulevia, illallisen merkeissä Winey nimisessä ravintolassa. J kielsi ottamasta koko ajan kuvia, joten oikeastaan kuvailu jäi meidän alkujuomiin.


Kuten jo sanoin, olen varma että jokaisella on joku syy olla onnellinen ja kiitollinen. Eräs ystäväni teki alla olevan videon kiitollisuudesta, johon päästiin J:n kanssa osallistumaan. Tahdonkin jakaa sen myös teille. Olkaa onnellisia tässä hetkessä <3

 

Tätä koko aihetta on vaikeaa kuvata, mutta eilisien äidin skypenauruhepuleiden jälkeen päätin, että mun on vaan yritettävä jakaa tää kaikki teidänkin kanssa. Täällä Hong Kongissa on viimeiset luentoviikot käynnissä. Se tarkoittaa ryhmätöiden deadlineja sekä esitelmiä. Ja kuten aina, ei nämäkään ole tähän mennessä menneet ihan nappiin.

Aloitan tiistain ryhmäprojektista. Ryhmämme koostui minusta, yhdestä ruotsalaisesta ja kahdesta hong kongilaisesta tytöstä. Aiheenamme oli Social Organisations in China, jonka takia päädyimme vertaamaan esitelmässämme Unicefin toimintaa Skandinaviassa ja Aasiassa; tarkemmin Kiinassa. Muutama viikko ennen esitystä laitoimme ruotsalaisen kanssa pystyyn facebookryhmän. Toinen paikallisista opiskelijoista vaikutti heti aktiiviselta, sillä hän vastasi ryhtyvänsä töihin. Ehdotimme tapaamista luennon jälkeen. Innokas opsikelija ei ilmestynyt paikalle, emmekä tienneet suorittiko hän edelleen kurssia. Toinen paikallisista totesi ideamme Unicefista hyväksi ja aloimme työstämään Power Pointia. Tosin kyseistä henkilöä ei millään voi kuvata tehokkaaksi. Esitystäme edeltävänä iltana ruotsalainen laittaa minulle huolissaan viestiä; kumpikaan paikallisista ei ollut vielä tehneet slidejaan. No sovimme tapaamisen tiistai aamulle, tunnin ennen esitystä. Toinen paikallisista ei ilmestynyt paikalle, vaan ilmoitti olevansa myöhässä. Kyseinen henkilö ilmestyi (onneksi) luennolle ja ilmoitti, että hän oli löytänyt videon youtubesta, jonka hän haluaisi näyttää esitelmämme aikana. Esitys alkoi, minä ja ruotsalainen alitamme ja osuutemme menivät hyvin. Aluksi ahkeraksi luultu paikallinen luki oman osuutensa kännykästään. Hänen ajatuksensa olivat hyviä, vaikkakin lausuminen tuotti jokseenkin vaikeuksia (mm. sanan Vietnam oli hänelle Vietläm). Tulee myöhästelijän vuoro. Hänen kielensä oli vielä kamalampaa kuunneltavaa, soperrusta eikä pointtiin meinattu päästä laisinkaan. Videon vuoro osottautui kauhun hetkeksi. Video ei liittynyt mitenkään aiheesemme Unicefiin, vaan kertoi AIDS:sta ja HIV:stä Kiinassa. Tätä aihetta hän ei linkittänyt Unicefiin millään muotoa. Itse jouduin pidättelemään naurua ja kun esitys päättyi menin suoraan takariviin häpeissäni istumaan. Luulin että tässä oli kaiken huippu, mutta ei.

Keskiviikon esitelmä. Tehtävänantona oli valita aasialainen yritys ja pohtia yrityksen kulttuuria ja johtamistyyliä. Valitsimme Toshiban. Ensinnäkin kirjallisen työn osalta päätimme jakaa koko aihneen osiin ja jokainen kirjottaisi oman osuutensa, jonka jälkeen liittäisimme koko homman yhteen. Yksi ryhmäläinen oli käyttäny lähteenään Wikipediaa. Jouduin tekemään hänen osionsa uudestaan. Toinen opiskelija oli kirjoittanut johtamistyylistä Toshibassa, mutta hän itse asiassa esitteli vain yhden johtamistyylin ilman että mainitsi sen olevan käytössä yhtiössä. Pyysin häntä lisäämään pienen pätkän Toshibasta, johon hän totesi: "Toshiba is not a popular company right now". MILLÄ PERUSTEELLA voisin kysyä? No toisen ranskalaisen työstä olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Hänen englantinsa näytti erinomaiselta paperilla. Eilen selvisi, että hän oli toisella kurssilla saanut plagiointi syytteet, sillä hänen tekstistään yli 20% oli kopioitua. Toivon, ettei hän ole tehnyt samaa meidän raportissamme mutta pelkään pahinta - rehtori tapaamme pian. Tulee esitelmän vuoro. Esitys aikaa oli rajallinen määrä ja olimme sopineet, että jokainen harjoittelisi oman osuutensa maksimissaan kahteen minuuttin. No Toshiba is not popular now -mies ei millään saant puhettaan edes viiteen minuuttiin, annoimme yhden asian esitettäväksi toiselle ryhmäläiselle joka pääsi itse asiaan nopeammin. Menemme luentosalin eteen. Wikipedia-tyttö aloittaa, ja esittelee aiheemme lyhyesti. Minä jatkan kertomalla aasialaisesta arvomaailmasta ja johtamiskulttuurista. Loput esittävät omat osuutensa ihan hyvin. Pääpointtimme oli, että yhtiössä on selkeästi moninaisuuden puute; alle 5% johdosta on naisia ja heitä tarvittaisiin lisää. Wikipedia-tyttö kuitenkin oman osuutensa jälkeen ottaa puhelimensa esille ja alkaa tekstailla kun muut esittävät omaa osuuttaan. Tulee kysymysten vuoro. Luennoitsija esittää kysymyksen, miten aiheet linkittyvät toisiinsa. Vastaus ei mitenkään! Esimerkiksi aihettani ei oltu millään muotoa linkitetty lopussa koko yhtiöön (ei ollut mun tehtävä). Katsoimme ryhmässä toisiamme ja totesimme elekielellä, ettei meillä ollut vastausta. Päätin improvisoida. Annoin vastauksen hatusta: "Mielestämme kollektivismi ja harmonia tarkoittavat tasa-arvoa ja siksi yhtiön tulisi palakata johtoon enemmän naisia." Luennoitsijan silmät pyöristyivät hämmästyksestä, vastauksessani ei ollut päätä eikä häntää. Häpeissäni jälleen, enemmän kuin viimeksi, poistuin luentosalista esitelmän päätyttyä.

Tämän päivän esitelmää emme edes päässeet esittämään. Kaksi ryhmäläisistä on saanut ruokamyrkytyksen. Onneksi kurssinvetäjä oli ymmärtäväinen ja saamme esittää työmme ensi viikolla. HUOH - ei enää noloja tilanteita tälle viikolle!
 

Ruokaa tuli syötyä niin thaimaalaista kuin länsimaalaista. Nautittiin J:n kanssa kunnon pihveistä, perunasta sekä jälkiruuista.






Tehtiin myös päiväreissu Phi Phi saarille. Kierroksen varaaminen oli harvinaisen yksinkertaista meille. Laitoimme Mr. Kengille viestin ja hän saapui ystävänsä kanssa hotelillemme esittelemään eri päiväreissu vaihtoehtoja. Seuraavana aamuna meitä oltiinkin jo hakemassa 8:30 hotellilta minibussilla. Oli hauskaa päästä veneilemään pitkästä aikaa, vaikkakin saarilla oli aivan liikaa turisteja!


















Ymmärrän kyllä, miksi Thaimaa on niin suosittu. Merivesi on kirkasta ja ilmasto on aurinkoinen mutteii tukalan kuuma. Eihän siihen paljon muuta tarvitakaan.

Mä sain eilen osakseni kuntosalityöntekijän kiukuttelut. Oikeastaan ensimmäistä kertaa koko aikana, vaistosin negatiivisuutta paikalliselta. Yleisesti hong kongilaiset ovat äärimmäisen avuliaita ja ystävällisiä. Jos paikallinen huomaa, että hoirtoilevasti etsit esimerkiksi bussipysäkkiä, tullaan sulta heti kysymään, tarvitsetko apua. Vastaavassa tilanteessa, paikallinen myös vei meidät oikealle bussipysäkille; täällä kun bussit eivät kaikki käytä samaa pysäkkiä. Eli todella ystävällistä väkeä näin yleisesti.

No eilen tosiaan oltiin J:n kanssa menossa yliopiston kuntosalille. Täällä treenaaminen ei ole millään muotoa spontaania. Systeemi toimii niin, että aikaväli jolloin tahdot mennä treenaamaan tulee varata ennalta. Ajat ovat tasatunteja, esimerkiksi 12:00-13:00 tai 16:00-17:00. Muita vaihtoehtoja ei ole - 16.15-17.15 ei onnistu. Kuntosali täyttyy suhteellisen nopeasti ja monena päivänä ilman varausta on turha toivoakaan treenaamisesta. Varaus on siis koko sählingin ensimmäinen osa.

Toinen step on luukulla asiointi. Kun menet salille, kävelet portin läpi luukulle, jossa voit maksaa varauksesi. Varaukset tulee vahvistaa viimeistään 15 minuuttia aikaisemmin. Varaussysteemi näyttää nettivarauksesi kun vilautat opiskelijakorttia. Helppoa ja tähän asti vielä jokseenkin loogista, eikö?

No kuten aina, marssin luukulle ja siellä istui odottamassa mulle jo tuttu naama: kuntosalipappa.
Omalla vuorollani, astuin lähemmäksi tiskiä hymyssä suin ja sanoin: "Hi, I am going to the gym and I would like to pay". Eli suomeksi: "Hei, olen menossa kuntosalille ja tahtoisin maksaa". Yleensä tähän vastauksena on hymy ja mahdollisesti tarkentava kysymys: "Oletko menossa saman tien salille?" tai "Olitko tehnyt varauksen?". Yleensä kuitenkin työntekijät vain kysyvät maksutapaa: käteinen vai octopus card. Ei tällä kertaa. Mies murjaisi vastauksena kovalla äänellä: "Next time you come, please say CONFIRM, so that we understand!" Eli "Ensi kerralla sano VAHVISTAA, jotta ymmärrämme!". Olin hämmentynyt tästä vastauksesta, ja jonon perältä J huikkasi "Mikä on ongelma?". Sitä minäkään en ymmärtänyt. Eikös "Haluaisin maksaa" tarkoittanut tässä tapauksessa samaa asiaa?! Ainakin kaikille muille työntekijöille kyllä. No ensi kerralla jos kyseinen pappa on tiskillä, en hymyile ja tokaisen vain: CONFIRM. En muuta. Ehkä sitten ei tule huutoja.

No tää kuntosali häslinki ei lopu tiskille. Pappa antaa sulle maksun yhteydessä lipukkeen, johon hän tekee merkinnän kuulakärkikynällä. Kun pukuhuoneesta matkaat kuntosalille, tulee sinulla olla mukana laminoitu paperilappu "kuntosalikorttisi" (kuva alla) sekä papan antama lippulappu. Molemmat asetetaan kuntosalilla läpikuultavaan lokerikkoon. Noin varttia yli tulee toinen kuntosalipappa tai -mamma tarkistamaan lokerikon laput ja tekee niihin toisen merkinnän kuulakärkikynällä. Toinen tarkistusvisiitti ja merkkaus tapahtuvat varttia vaille, jolloin lappu myös katoaa lokerikosta.

En täysin ymmärrä kyseistä systeemiä ja itse näen koko prosessin tehottomana toimintana. Mihin tarvitaan lappuja ja useita tarkastajia nykyaikana kun koko homma voisi toimia virtuaalisesti. Jottein tämä kirjoitus olisi pelkästään negatiivinen, on sanottava että kuntosali on hintaansa nähden erinomainen. Kertamaksu on noin 0,40€ ja laitteet sekä painot ovat hyvässä kunnossa. Äksyilystä ja säädöstä huolimatta, onnistuu treenaaminen täällä siis hyvin - olen kiitollinen.

Itse asiassa huvittelun jälkeen, pääsimme todistamaan ensimmäistä liikenneonnetomuutta täällä Aasiassa. Olimme kaksikerroksisessa bussissa seisahduksissa ruuhkassa. Yhtäkkiä bussi nytkähti eteenpäin. Tämän jälkeen ei hetkeen tapahtunut mitään, muu liikenne alkoi rullata eteenpäin, mutta meidän bussi oli pysähtynyt keskelle tietä. Sitten joku huutaa alhaalta kiinaksi jotain ja ihmiset alkoivat siirtyä alakertaan. Joku ystävällisesti käänsi meille, että on sattunut onnettomuus ja että meidän tulisi nousta pois bussista. Ensimmäinen reaktio oli "Jaahas tää on niin tätä aasialaista toimintaa; noustaan pois keskellä vilkasta tietä, koska bussiin on tullut pikku lommo". Ja niinhän se oli. Joku bemari oli osunut bussin perään, mutta emme huomanneet mitään isompaa jälkeä kummassakaan ajoneuvossa. Kaikki matkustajat siirtyivät kauempana sijaitseviin busseihin ja matka jatkui normaalisti, tosin ahtaasti kohti metroasemaa. Ihmettelimme jälkeenpäin, onko täällä tapana jostain turvallisuus syistä tyhjentää ajoneuvo pienen lommon takia.

Maanantai 9.11.

Meidän maanantaita kuvaa hyvin sana reipas. Viikkomme nimittäin alkoi reippaissa tunnelmissa, sillä heti aamusta suuntasimme meille uudelle patikointi reitille, Dragon's Backille. Reitti on ilmeisestikin yksi Aasian tunnetuimmista, enkä kyllä ihmettele, sillä huipulta näkymät antoivat Hong Kongista rauhallisen kuvan. Edelliseen patikointireitteihin verrattuna Dragon's Back oli huomattavasti vaikeakulkuisempi. Reitti oli merkattu, mutta jalkojen alla oli isoja kiviä, eikä sitä betonia niinkuin Tai Long Wanissa. Reippailu päättyi rantaan, jossa lököilimme muutaman tunnin.






Reipasta alkanutta viikkoa kaikille!

Täällä lukukauden loppu jo häämöttää (jos tenttejä ei lasketa), ja ryhmätöiden deadlinet lähestyvät. Olen tekemässä ryhmätyötä kahden ranskalaisen ja kahden aasialaisen kanssa. Needless to say, kulttuurierot ilmenevät näissä tilanteissa kaikista vahvimmin.

Toinen näistä ranskalaisista ei osaa englantia kunnolla. Koko lukukauden ajan olen kääntänyt hänelle luentoja englannista ranskaksi. Ihan kivaa harjoitusta. Kirjallisissa tehtävissä kyseinen neito on käyttänyt google translatoria; hän kirjoittaa kokonaisia lauseita ranskaksi ja kopio kääntäjän englanninkielisen version palautettavaksi. Nyt hänen taitonsa ovat "huipussaan". Tehtävänämme on kirjoittaa viiden sivun artikkeli jostakin aasialaisesta yrityksestä. Valitsimme toisen ranskalaisen ehdotuksesta Toshiban. Pohjaten tämän toisen ranskalaisen heikkoon kielitaitoon, hän itse halusi kirjoittaa Toshiban historiasta. Helppoa kuin mikä, tai ainakin luulisi. Itse hänen asemassaan olisin mennyt yhtiön nettisivuille ja ottanut selvää yhtiöstä sitä kautta. No näin ei kuitenkaan käynyt. Hän lisäsi ryhmämme sivuille oman osuutensa ensin ilman lähteitä. Huomautin niiden puuttumisesta hienovaraisesti. Seuraavaksi hän palauttaa tiedoston lähteillä... Hänen ainoa lähteensä on WIKIPEDIA! Siis akateemisen artikkelin lähteenä hän on käyttänyt wikipediaa?! Kysyin häneltä tarkemmin asiasta. Hänen mukaansa historiaa on vaikea löytää muualta - just. Pahempi virhe ilmeni kun hän sanoi kääntäneensä tiedot ranskan kielisestä wikipediasta englanniksi. Eli toisin sanoen hän on kopioinut wikipedian tiedot suoraan.

Tämä ryhmätyö ei siis luultavasti mene ihan putkeen. Toivottavasti emme kuitenkaan joudu pulaan. Toisaalta erään vaihto-oppilaan mukaan täällä yliopistolla monet hong kongilaiset käyttävät wikipediaa tiedonlähteenä. Eli voi olla, että se on täällä tapana. Tämä ei tulisi kuuloonkaan Suomessa.

 Kirsikkana päälle kyseinen neiti ei pysty tulemaan tänään tapaamiseemme, sillä hänellä on niin paljon muuta tekemistä. Vielä muutama viikko sitten hän sanoi, ettei hänellä ole paljoa koulutöitä. Eli perusranskalainen; jättää kaiken viimetippaan.

Sitten kivoihin asioihin. J:llä on ollut paljon erinnäisiä hommia viime päivien aikana. Joten olen ottanut ilon irti ja koittanut treffata omia kavereita. Eilen olin kahvilla, shoppailemassa ja syömässä Rachelin kanssa. Vaihdoimme kuulumisia ja keskustelimme myös paikallisista tavoista ja perinteistä. Hän kertoi minulle mm siitä, että Hong Kongista on tulossa koko ajan enemmän kommunistinen paikka. Tämä johtuu kuulemma siitä, että alueen johtaja nimitetään manner-kiinalaisien johdosta. Paikalliset ovat tästä punaiseksi muuttumisesta surullisia ja täällä taistellaankin aika ajoin aidon demokratian puolesta.

Toinen erikoinen juttu, on kiinalaisen kalenterin yksi kesäkuukausista, noin heinäkuun aikoihin. Kiinalaiset uskovat, että kyseisen kuukauden aikana tuonpuoleisen ovet aukeavat ja henget tulevat maan päälle. Tuona aikana ihmiset lähettävät hengille rahaa, puhelimia, lentokoneita, taloja ym. Nämä esineet on tehty paperista, ne sytytetään tuleen ja näin paperiesine siirtyy aito esine hengen haltuun. Kyseisenä kuukautena kaikki polttavat paperiesineitä ja lähettävät niitä tuonpuoleiseen. Lisäksi hengille järjestetään näytelmiä. Kaupunkiin kuulemma pystytetään lavoja, ja eteen laitetaan tuoleja. Elävät ihmiset esiintyvät tyhjille tuoleille, sillä he uskovat, että henget ovat yleisönä. Henkiin käytetään täällä yllättävän paljon rahaa, niiden viihdyttämiseen ja heidän lahjoihin. Itse koen henkien olevan eräänlainen business täällä päin maailmaa. Hassua, sillä en itse usko henkiin tai kummituksiin.

Täällä on viikko lähtenyt käyntiin treenailun parissa. J:n perheen visiitti sujui oikein rattoisasti ja rennoissa tunnelmissa. Nyt tuntuu vähän hassulta, ettei muita vieraita ole näillä tulossa. Joka kerta kun kävelee joko Intercontinentalin tai Metropolis Plaza hotellin ohi, meinaan kävellä sisään ja käydä moikkaamassa vieraita. Sitten sitä havahtuu, että ainiin ne on jo Suomessa. Nyt kuitenkin on pakko kertoa teille, ehkä huvittavimmasta ja oudoimmasta kokemuksesta täällä Hong Kongissa. Kyseessä ovat (ketkäpä muut) kuin kiinalaiset.

Sunnuntaipäivä kului Repulse Bayn rannalla toisen suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Itse olen monta kertaa mennyt rannan ohi bussilla, mutten koskaan ole itse rantaan päässyt. Päätimme siis kaverini kanssa suunnata kohti tätä keskustan lähellä sijaitsevaa rantaa. Päätös ei osoittautunut kovin hyväksi, sillä paikka kuhisi manner-kiinalaisia turisteja. Heitä tuotiin bussilasteittain rannalle ottamaan kuvia toisistaan ja lopulta myös meistä. En ole aiemmin Hong Kongissa tullut kuvatuksi, mutta Repulse Bayn ranta toi kyllä vahvasti mieleen meidän Pekingin reissun.

Ensinnäkin ihmettelimme, miksi he meistä ottivat kuvia, Hong Kongissa kun on paljon länsimaalaisia, eli emme todellakaan ole täällä outo näky. Kiinalaisien vaatetus muistutti kovasti landepaukun tyyliä tai jopa romanien vaatetusta; suorahkothousut, adidaksen verkkatakki ja pappakengät. Istuskelimme bikiinit päällä auringossa hetken ja sitten näitä kiinalaisia alkoi lappaamaan meidän ympärillä. He viittoivat meitä nousemaan seisomaan ja poseeraamaan heidän kanssaan. Huom kiinalaiset olivat siis täysissä pukeissa ja me niissä bikineissä. Itse kieltäydyin joka kuvasta, en halua omaa puolialastoman vartaloni kuvia kiinalaiseen sosiaaliseen mediaan saati johonkin perhealbumiin. Kaverini suostui aluksi muutamaan kuvaan. Kun näitä innokkaita valokuvaajia vain tuli lisää ja lisää, päätyi kaverinikin kieltäytymään valokuvista viimeisille turisteille.

Kaikista kummallisin turisti otti ensin kuvan kaverini kanssa. Tämän jälkeen nainen kiitti kiinaksi "sie sie" ja kaverini asettui takaisin vatsalleen makaamaan rantapyyhkeen päälle. Kuvaussessio ei tosiaankaan päättynyt siihen, vaan nainen kyykistyi takapuoliemme viereen, ja poseerasi miehelleen. Hänen miehensä siis otti useita kuvia vaimostaan, joka poseerasi PYLLYJEMME KANSSA. Nainen myös tunkeutui meidän keskelle ja vaihteli puolia, mutta pysyi kokoajan lantioidemme tasolla. Tässä vaiheessa itse hermostuin, sillä meiltä ei edes kysytty lupaa valokuviin. Kyyristyin itse lopulta istumaasentoon, selkä kohti valokuuvaajaa. Lähellä istuvat hong kongilaiset naiset alkoivat huutamaan tälle pariskunnalle ja ilmeisesti käskivät turistit jättämään meidät rauhaan.




En itse edes uskaltautunut uimaan, sillä ajatuskin valokuvaavista turisteista ahdisti veden kupeessa. Päädyimme lopulta kahville Centraliin, josta matkasin kodin kautta lenkille. Täällä, jotta pääsee juoksemaan, täytyy lähteä vilkkaasta Mong Kokista metrolla jonnekin. Olin kerran huomannut ihmisien juoksevan ranta tietä Kowloonin puolella, joten päätin suunnata sinne. Ongelmaksi muodostui erinäköiset rakennustyöt, joiden takia minulla oli vaikeuksia päästä rantabulevardille. Jouduin kysymään useita kertoja paikallisilta, miten pääsisin rantaan, ja lopulta puolen tunnin käppäilyn jälkeen pääsin lenkkipolulle. Lenkkeily skyline maiseman kera oli palkitsevaa ja juoksin koko matkan hymyssä suin.


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!