Oonan kommelluksia

Tänään oli tarkoituksena lähteä J:n veljen kanssa vaeltamaan. Loput porukasta olivat jo viime viikolla varanneet golf-kierroksen. Vaellusreissun jouduimme perumaan, sillä E tuli kipeäksi. Kävin sitten aamupäivästä ottamassa ilon irti hotellin uima-altaasta. Loppupäivä on tässä mennyt kotosalla, tai tässä meidän komerossa. Kirsikkana oli pitkästä aikaa skypettäminen rakkaan ystävän kanssa, joka on tällä hetkellä Moskovassa. Kyllä mä olen kaivannut juttutuokioita kyseisen ystävän kanssa <3!

Muuten ilmassa on ollut tällä viikolla pikkasen koti-ikävää. J:n vanhemmat toivat Pikku-N:n tekemän värityksen mukanaan Suomesta. Tuli ihan tippalinssiin, kun ajattelin veikkaa värittämässä tätä pientä tervehdystä mulle. Onko maailmassa mitään suloisempaa kuin pikkuveli?



Toisaalta en millään tahtoisi palata takaisin Suomeen. Hong Kongin ilmasto sopii itselle paljon paremmin; ei tarvitse käyttää sukkahousuja, on valoisaa ja lämmintä. Ja kuten mainitsin eräälle kaverille, mä kyllä fiilaan tätä ison kaupungin elämää. Metro on super kätevä, aina on joku uusi ravintola kulman takana ym. Tässä parin viikon sisällä on iskenyt ajatus siitä, että kyllä Hong Kong on pieni paikka. Olemme kahteen kertaan viikon sisällä törmänneet tuttuihin ihan sattumalta kadulla. Miltä mahtaa pikkuinen Helsinki tuntua tämän miljoona kaupungin jälkeen? Tuppukylältä? Toisaalta haluaisin päästä viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Olen myös katsellut meille J:n kanssa uutta kotia Helsingistä ja keräillyt kaikkia mahdollisia sisustusideoita. Tätä Hong Kongin komeroa ei oikeen voi kodiksi kutsua, joten oma koti Suomesta ja sen sisustaminen kutkuttaa.

Kyllä se koti silti taitaa viedä voiton, ja näillä näkymin suuntana on Helsinki tammikuun alussa!

Tänään saamme uusia vieraita Suomesta. Ennen kuin vierailu lähtee käyntiin, on hyvä hetki kirjoittaa menneestä viikonlopusta. Se oli onnea täynnä, kun ystäväni tuli käymään Hong Kongissa. Launtaina kävimme käppäilemässä Diamond Hillin puistossa. Puisto oli rauhallinen ja kuulemma tyypillinen kiinalainen maisema. Hassua, että tällainen rauhallinen paikka löytyy vain muutaman metropysäkin päästä maailman tiheiten asutusta naapurustosta Mong Kokista (ja kyllä Mong Kok on se alue, missä me asumme).



 Mukana oli myös myös ystäväni matkatoveri, joka oli muutama vuosi sitten ollut Hong Kongissa vaihdossa. Kyseinen mies on kotoisin Ranskasta. Vaikka elämä Aasiassa on kovin erilaista ja mielestäni eurooppalaiset ovat samanlaisia, kyseinen herrasmies toi minut maanpinnalle - ranskalaiset ovat erilaisia. Tottakai eroja lötyy muidenkin eurooppalaisten kanssa, mutta huomaan varmasti helpommin eroavaisuudet ranskalaisien ja suomalaisien välillä kuin muun maalaisten kanssa. Tämä ranskalainen oli siis oikein mukava, mutta niin stereotyyppinen français. Olimme tietenkin myöhässä aikataulusta, mutta sen sijaan että hän olisi ehdottanut metron ottamista, tokaisi hän: "Meitä on tulossa kuusi ihmistä, on ok jos olemme myöhässä aikataulusta." Just. Toinen huomattava ero ranskalaisien ja suomalaisien välillä on organisointi. Ranskalaisilla se on oleton. J kutsuu tätä stereotyyppistä ranskalaista tapaa "ei suunnitella liian tarkkaan, mennään fiiliksen mukaan" sanoin söheltäminen ja häslääminen. Ranskalaismiehellä oli käytöksensä taustalla suloinen ajatus (joka on mainittava), näyttää ystävälleni aitoa Hong Kongia.

Jotenkin täällä on itselle tullut tausta-asetelma me ja aasialaiset. Me-sanalla viitataan länsimaalaisiin tai eurooppalaisiin. Jos minulta kysytään, mistä olen kotoisin saatan vastata "Euroopasta". Me olemme täällä ehkä enemmän Euroopankansalaisia, kuin suomalaisia. Tällaista yhteisöllisyyttä ruokkii varmastikin voimakkaat kulttuuri ja tapa erot aasialaisiin nähden. Myös ulkonäkö erottaa meidät heistä. Mutta tämä ranskalainen herra muistutti siitä, että Euroopassakin on erilaisuutta, emmekä ole yksi möykky ihmisiä. #ylpeästisuomalainen!

Loppuillasta pääsimme Wine and Dine festivaaleille nauttimaan eri viineistä sekä juustoista ja muusta naposteltavista.




Sunnuntaina heräsimme varhain ja otimme lautan Macauhun. Maucau (tai Macao) on toinen erityishallintoalue, joka kuuluu Kiinalle. Se on aiemmin ollut Portugalin siirtomaa. Kaupungin arkitehtuuri on hyvin klassinen ja kadunnimet voi lukea portugaliksi. Paikkaa kuvaillaan Aasian Las Vegaseksi, sillä se kuhisee Casinoita. Macauhun pääsee kätevästi Hong Kongista lautalla ja matka kestää vain tunnin. Naurahdimme kun tajusimme, että lauttoja lähtee Macauhun useammin kuin Helsingistä Tallinnaan, nimittäin 15 minuutin välein. Ihmiset taitavat täällä todella pitää uhkapeleistä.

Tapasimme Macaussa ystäväni muita kavereita ja kiertelimme Macaussa yhdessä. Ravintolaa oli todella vaikeaa löytää ja lopulta päädyimme syömään kiinalaista ruokaa.  Ravintolan työntekijät eivät osanneet alkuunkaan englantia eikä elekieltämme meinattu ymmärtää. Loppujen lopuksi joku toinen asiakas tuli ystävällisesti tulkkaamaan tilauksemme tarjoilijoille. Kummallista ravintolassa oli vessan edessä sijaitseva ämpäri, jossa oli SAMMAKOITA.

Otsikkona kysymys, jota en ennen tätä vaihtoa uskonut joutuvani miettimään. Suomessa  pyhäpäivä, on se sitten joulu tai itsenäisyyspäivä ym., tarkoittaa aidosti vapaata. Jos se osuu arkipäivälle iloitsemme lyhyemmästä työviikosta. Täällä näin ei kuitenkaan ihan suoraan ole.


Tällä viikolla keskiviikko oli kaikille vapaapäivä. Me J:n kanssa nautimme vapaapäivästä tekemällä koulutöitä kotona sängyssä lökoillen (koska meillähän ei kotona muualle mahdu tekemään hommia). Päivä sujui nopeasti ja illalla kävimme syömässä Sohossa  ravintolassa Druncken Duck eli Känninen Ankka.


Eilen sain viestin keskiviikon luennoitsijalta, että meillä on make-up class lauantaina. Siis mitä? Koska on pyhäpäivä, emme saakaan vapaapäivää oikeasti, vaan vapaapäivä siirtyy lauantailta keskiviikolle. Ei kiva! Mikä on siis edes näiden pyhien idea? Sekoittaa ihmisen viikkorytmi?

Turhautumisen lisäksi tähän lauantaityöpäivään, luento on taas vaihteeksi hyödytön. Ensimmäiset 30 minuuttia katsoimme videoita youtubesta, joissa näytettiin kuvia Kiinasta ja taustalla soi kiinalainen höpöhöpömusiikki. Miten tämä on hyödyllistä? No voitan hyödyllisyydellä kuitenkin J:n, sillä torstain luennolla he ovat katselleet Harry Potteria. Ihan kivaa ja rentoa sinänsä, mutta ovatko Harry Potter elokuvat akateemisia? Ja kyllä meidän yliopisto on Aasian top10-listalla.


No tässä päivässä on kuitenkin paljon hyvää. Luentojen jälkeen pääsen viettämään aikaa ihanan ystäväni kanssa, joka on tullut Kiinasta viettämään viikonloppua Hong Kongiin.
Ihanaa vapaata viikonloppua kaikille sinne Suomeen!

Mistä tiedät, että loma on ollut hyvä? Mulle se on aina tarkoittanut sitä, että loma tuntuu todellisuutta pidemmältä. Se tarkoittaa täydellistä irtiottoa. Sellainen meidän Filippiinein reissu todella oli. Tuntuu siltä, että olimme Hong Kongissa viimeksi pari viikkoa sitten - todellisuudessa viimeksi perjantaina. Onnistunut loma takana siis. Ja ei taifuuni ei vaikuttanut meidän lomailuun oikeastaan. Etelässä aurinko paistoi ja saimme nauttia ulkoilmasta. Tosin paluulento pelotti itseäni ja turbulenssia oli etenkin Manilan ja Hong Kongin välillä.

Upeinta: under ground river
Kyseessä on maailman pisin maanalainen joki. Kutsuisin sitä itse pitkäksi luolaksi. Tour ryhmäämme kuului meidän lisäksi kymmenen filippiiniläistä. He ottivat meidän kanssa valehtelematta satoja selfieitä ja toiset sata itsestään. Kävelimme 2 metriä eteenpäin ja edestä kuuluu: "Hey let's take a selfie!" J ehti jo tympääntyä kuviin, sillä kuva 2 metrin jälkeen edellisestä ei todella ole erilainen.  Otimme isomman saaren puolelta veneen, jolla pääsisimme lähelle luolansuuta. Oppaamme oli huolissaan pääsisimmekö luolan suulle ja takaisin aaltojen takia. Turva syistä jokaiseen veneeseen päästettiin vain 6 matkustajaa. Rannalla veneen kapteeni hyppäsi veteen ja alkoi työntämään venettä haluamaansa suuntaan. Toinen merimies taas veti venettä ja kun olimme tarpeeksi syvällä kiipesivät miehet takaisin kyytiin ja käynnistivät moottorin. Perillä jatkoimme jalan, jonka jälkeen meidät ohjattiin soutuveneisiin. Soutajana toimi aina yksi mies, joka myös toimi luolassa oppaana. Luolan katosta tippui kylmää vettä ja lepakoita vilisi tuhansittain.








Rentouttavinta: Honda Bay Island Hopping
Maanantaina olimme ilmoittautuneet saarikierrokselle. Meidät tultiin hakemaan hotellilta autolla. Taas kierroksella oli me ja loput filippiiniläisiä. Olin ajatellut, että Filippiinit olisivat pelkästään valkoista hiekkarantaa ja kirkasta vettä. Maanantaihin mennessä rannat olivat lähinnä olleet mutaisia ja kuihtuneita. Kierroksella pääsimme snorklaamaan kahdelle riutalle. Kierrokseemme koostui kolmesta saaresta. Itse asiassa ensimmäinen oli kelluva saari (ja kyllä äiti, tämän saaren ali pystyi uimaan), joka oli kyhätty muovisista tynnyreistä ja laudan paloista. Toinen pysähdys oli oikea saari, jossa pääsimme snorkaalaamaan toiselle riutalle ja syötimme kaloille leipää. Mua itse asiassa puraisi yksi kala jalasta kahdesti. Oppaan mukaan kala varmaan luuli minua leiväksi. Hän hymähti loppuun, että filippiiniläiset ovat paahdettua leipää. Kolmas pysähdys tarkoitti lounasbuffettia. Ruoka oli taivaallista, grillattua kalaa sekä muita mereneläviä.






Kummallisinta: jouluhypetys
Olen aina Suomessa kummaksunut marraskuun alussa alkavaa jouluhypetystä. Kaupat täyttyvät yli kuukausi ennen joulua kalentereilla sekä koristeilla. Minusta joulu ja sen hypetys kuuluvat nimensämukaisesti joulukuuhun. No filippiiniläiset ovat vieneet tämän ihan uusiin sfääreihin. Ostoskeskuksessa oli jo joulumyymälä, palmut koristeltu jouluvaloilla jne. Ja lentokoneessa soi joulumusiikki. Joulu alkaakin täällä jo lokakuussa?

Maukkainta: Krokotiili
Reissussa yritämme J:n kanssa syödä mahdollisimman paljon paikallista ruokaa. Filippiiniläisestä ruuasta, meillä ei ollut tietoakaan. Nyt sanoisin, että paikalliseen ruokaan kuuluu paljon hedelmiä, riisiä sekä lihaa. Söimme krokotiiliä J:n kanssa ensimmäistä kertaa. Tykkäsimme siitä niin paljon, että tilasimme sitä annoksen uudestaan viimeisenä iltana.






Yllätyksellisintä: hotelli
Olimme varanneet TripAdvisorissa suositellun bed and breakfast hotellin. Arvostelut pitivät paikkansa: henkilökunta oli todella ystävällistä ja palvelu erinomaista. Meille tarjoiltiin aamiainen uima-altaalle ja iltapäiväkahvit sai tilata huoneeseen. Naureskelimme J:n kanssa, että hyvää tämä meidän opiskelijaelämä, kun tuore aamiainen tuodaan kolmen ihmisen voimin uima-altaalle.


Mitä muuta?

Yhdessä oloa, rakkautta, syömistä ja rentoutumista.

Ihana launtai täällä Filippiineillä! Päivä on ollut pelkästään löllöttelyä ja ihmettelyä. Mutta eilinen reissupäivä, se vasta olikin meille kummallinen! Otettiin lento Hong Kongista kohti Filippiinejä. Tottakai J oli katsonut lentoaikataulun väärin, ja oltiin kentällä kirjaimellisesti hyvissä ajoin. Rakas poikaystäväni kun oli katsonut lipusta estimated check in ajan, eikä lennon lähtöä. No saatiinpa syödä aamiainen ihan kaikessa rauhassa.

Kun astuttiin Cabu Pacificin Manilaan suuntaavaan koneeseen, kiinnitimme huomiota taustamusiikkiin. Melodia kuullosti tutulta ja jäimme kuuntelemaan taustamusiikkia... Sitten se iski, musiikki oli JOULUMUSIIKKIA. Siis mitä?! Keskellä lokakuuta lentokoneessa soi joulumusiikki! Nauroimme keskenämme koko asialle. Musiikki siis soi KOKO matkan! Toinen kummallinen asia lennolla oli kilpailu, lentoemännät kuuluttivat kilpailusta, johon halukkaat saivat osallistua. Pääpalkintona oli jonkinlainen joulupussukka (aka meikkilaukku) ja kilpailun idea oli "jatka laulun sanoja". Muutama onnekas voitti pussukan.

Manilaan saavuttuamme selvitimme, mistä seuraava lentomme lähtisi kohti Palawanin saarta, Puerto Princesaan. Löysimme samasta terminaalista Air Asian check in:n ja kävimme kysymässä neuvoa. Meille sanottiin, että lentomme lähtisi Terminaalista 4 ja, että meidän tulisi ottaa sinne taksi. Siis ei lentokenttä shuttlea, mikä tämä paikka oikein on?! Saimme taksin, ja liikenne pelkästään toiseen terminaaliin oli kaoottisempi kuin Pekingissä (puhumattakaan Hong Kongin "selkeästä" liikenteestä). Noin 30 minuutin jälkeen pääsimme oikeaan terminaaliin. Mielessämme oli Helsinki-Vantaan tyylinen kenttä, josta saisimme hyvän lounaan tai edes pikaruokaa. Tosi asia oli erittäin pelkistetty odototussali, josta sai tilattua muutamasta kioskista pizza palan. JES! Siellä me sitten vietimme muutaman tunnin, ei mitään tekemistä, hidas wlan yhteys ja ahtaat istumapaikat.

Puerto Princesan päässä meitä odotti hotellin kuljettaja, joka vei meidät kaksi isolla minibussilla suoraan hotellille. Henkilökunta osasi odottaa tuloamme, ja saimme heti kouraamme tervetulodrinkit. Jotain paikallista kurkku-sitruunalimua. Jätimme reppumme huoneeseen ja lähdimme kävellen kohti läheistä rantaa, jossa oli bar-restaurant chez Rose. Joimme drinkit valkoisella hiekkarannalla ja nautimme toistemme seurasta kynttilän valossa. Juttelimme J:n kanssa syvällisiä elämästä ja muistelimme mennyttä viikkoa vanhempieni ja Pikku-N:n kanssa Hong Kongissa.

Kulunut päivä on kulunut ihmetellessä ja paikkoihin tutustuessa. Olemme saaneet maistaa krokotiiliä, tilanneet tryciclen hakemaan meidät hotellilta ja juoneet raikkaita drinkkejä. Paikalliset ovat hyvin ystävällisiä ja osaavat hyvin englantia. Bussit pysähtyvät tienvarteen, jotta lapset näkevät meidät kunnolla sekä ehtivät vilkuttamaan meille. Me vilkutamme takaisin ja koko katras hymyilee leveästi.  Hassua, että vilkutus voi saada jonkun niin onnelliseksi. Jo tämän päivän aikana olemme huomanneet, että yleisesti paikalliset asuvat pikemminkin hökkeleissä, kuin taloissa. Kylä on täynnä pieniä kioskeja, jossa koko perhe on ilmeisesti töissä; kioskissa heillä on monesti TV ja sohva ja he viettävät tässä tilassa yhteistä aikaa. Roskapussit riippuvat puissa kadun vieressä, josta (arvellakseni) roska-auto tulee noukkimaan ne. Yleisin kulkuväline on skootteri/moottoripyörä tai tricycle eli skootteri, jossa on sivuvaunu. Olemme tänään nähneet useita viisihenkisiä perheitä matkustavan kyseisellä kapistuksella.





Meidän lisäksi täällä on muutama muu hassu turisti. Hotellimme sijaitsee paikallisella alueella, jonka takia meitä ilmeisesti tuijotetaan useasti. Ihmiset tervehtivät meitä ja eräs perhe tarjosi meille myös kyytiä läheiselle ostoskeskukselle. Kieltäydyimme kohteliaasti, johon perheen isä totesi: "Okey, you will be tired..." Matkaa siis oli alle kilometri, mutta paikalliset eivät taida pahemmin kävellä. Mahdollisesti paikallisesta kylälehdestä voi huomenna lukea: "Kummallisia länsimaalaisia nöhty kävelemässä M. Roadilla."

Kylläpäs viikko meni nopeasti. Vanhempieni ja Pikku-N:n visiitti ylitti kaikki odotukset, ja nautin siitä että sain esitellä heille paikkoja. Isänikin oli omien sanojensa mukaan ylpeä siitä, että todella olen tutustunut ja ottanut selvää paikallisesta kulttuurista. Viikkoon mahtui ihanaa lapsen riemua, kulttuuria aikuiseen makuun ja herkullisia makuja.

Viikonlopun visiitteihin kuuluivat Cheung Chau sekä ostokset Mong Kokissa Ladies Marketilla. Sää oli pilvinen, mutta saimme nauttia herkullisesta sea foodista.  Cheunga Chaussa J ja isä uskaltautuivat ahtaaseen merirosvoluolaan, joka oli pimeä ja erittäin ahdas käytävä. Minä ja Pikku-N jänistimme, mutta kuultuamme erään lihavan miehen melkein jääneen jumiin, olimme tyytyväisiä päätökseemme.


Vanhempani löysivät kivoja tuliaisia niin Suomeen kuin ystävillemme Yhdysvaltoihin. Käteen tarttui myös isälle uudet lenkkarit. Edelliset tarvitsivat kipeästi päivitystä! Edellisien ostopäivää en kehtaa edes mainita, mutta sanotaanko vaikka että niiden viimeinen käyttöpäivä meni umpeen jo muutama vuosi sitten. Olimme äidin kanssa tyytyväisiä tyylin upgradaukseen. Mutta vanhoista eroon pääseminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin ajattelimme. Hymyssä suin äiti kertoi heittäneensä vanhat lenkkarit hotellin roskikseen, jotteivät ne vahingossakaan tulisi mukaan takaisin Suomeen. Hotellin siivooja ei ilmeisesti ollut viimeisestä käyttöpäivästä meidän kanssa samaa mieltä, sillä hän oli ystävällisesti laittanut kyseiset kengät roskiksen viereen kenkälaatikon päälle.


Lapsen ilo on paras onni aikuisellekin tuli koettua, kun veimme Pikku-N:n Hongkongin Disneylandiin. Voi sitä hymyä ja iloa, mitä pikkumies huokui. Joka kulmassa oli uutta hämmästeltävää. Kävimme Tarzanin puumajassa, jokiristeilyllä sekä kahdessa vuoristoradassa. Kummastelimme vuoristoratojen hurjuutta, vaikka pituusvaatimus oli 102cm. Äitini oli molemmissa laitteissa sitä mieltä, ettei tällaisella pituusvaatimuksella laite voisi olla hurja. No toisin oli, mutta Pikku-N oli hurjuudesta huolimatta onnellisin poika maan päällä. Me aikuiset kärsimme pahasta olosta, mutta se ei menoa haitannut. Disneylandin lisäksi veljeni reissun kohokohtiin kuului Pokemon ravintola ja Pikachu riisi.









Aikuisten hupeihin ostoksien lisäksi kuului Iso Buddha ja luostarissa käynti. Olimme J:n kanssa aiemmin nähneet tämän tunnetun nähtävyyden, mutta pääsimme tällä visiitillä testamaan kondoolihissiä. Hissin pohja oli lasia ja matka sujui huomattavasti rattoisammasti, kuin edellisen kerran bussikokemus.




Saatoimme juuri vieraat lentokentälle suuntaavaan taksiin. Jottei aika kävisi pitkäksi, suuntaamme J:n kanssa huomenna Filippiineille, Puerto Princesaan.
Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua kaikille!

Tänään oli se päivä, kun vanhempani sekä 6-vuotias veljeni saapuivat Hong Kongiin. Pikku-N:n halausta olin odottanut jo useita viikkoja ja tuntui, kuin pikkumies olisi kasvanut metrin pituutta.Sain myös varmaan kilon salmiakkia, ja kuten moni voi varmasti arvata, avasin pussin samantien.

Viikon mittaisen visiitin aikana on tarkoitus käydä Hong Kongin perus nähtävyydet läpi ja mahdollisesti vähän shoppailla (isin sponssaamana), syödä hyvin ja nauttia toistemme seurasta. Tänään saimme jo yhden nähtävyyden listalta: Victoria Peakin. Olimme käyneet J:n kanssa noin kuukausi sitten huipulla, mutta näkyvyys tuolloin oli huono pilvien takia. Tänään sää oli selkeä ja näkymä Hong Kongin ylle huomattavasti parempi. Isäni neuvotteli meille ikkunapöydän eräästä ravintolasta. Keskustelu oli tarjoilijalle hämmentävä, hän ei ymmärtänyt isäni huumoria laisinkaan. Isä siis kysyi, olisiko ravintolalla meille ikkunapöytää tarjota. Tarjoilija vastasi, etteivät he voi sellaista luvata, sillä kaikki pöydät oli tällä hetkellä varattuja. Isäni murjaisi vastaukseksi englanniksi: "No heittäkää joku pöytäseurue ulos ja antakaa meille kyseisen henkilön pöytä." Tarjoilija vastasi kysyvällä katseella, mutta antoi meille kiltisti lapun ja pyysi meitä odottamaan 15 minuuttia. Lopputulos: saimme ikkunapöydän.



Iltapäivästä näytimme asuntomme sekä viereisen ladies marketin. Pikku-N osti itselleen pikachu matkalaukkumerkin ja oli siitä kovin ylpeä. Metrolla matkustettiin takaisin Tsim Sha Tsuihin, ja jouduimme metro-ovien hyökkäyksen kohteeksi. Annos aitoa Hong Kongia siis jo heti ensimmäisenä päivänä.

Matkaajat olivat väsyneitä ja illallista nautimme heidän hotellinsa läheisyydessä. Pikku-N oli niin poikki, että hän simahti ravintolan pöytään, ennen kuin hänen annoksensa oli edes saapunut pöytään.

Kyllä on ihanaa olla takaisin "sivistyksen" parissa! Manner-Kiina oli hyvin erilainen verrattuna Hong Kongiin, enkä kyllä voisi olla onnellisempi, että saan nimenomaan asua paikassa, jossa esimerkiksi facebook toimii ja ihmiset osaavat sentään vähän englantia. Reissun jälkeen en voi enää KOSKAAN kutsua hong kongilaisia kiinalaisiksi, ehkä tekin ymmärrätte tämän kirjoituksen jälkeen. 

Perjantai 2.10.2015

Reissaamispäivä ja vaihto keskellä Kiinaa Zhengzhoussa oli jo kokemus. Lentokentällä ei ollut yhtäkään toista länsimaalaista ja paikalliset ihmettelivät meidän olemusta. Meistä otettiin useita kuvia ja muutama englantia puhuva tuli kyselemään meiltä erinnäisiä asioita. Mieleenpainuvaksi jäi pienen kiinalaisen tytön ilme, kun hän näki mut. Tytön silmät kirjaimellisesti pyöristyivät ja hänen huuliltaan pystyin lukemaan "WOW". Hän monen muun joukossa, ei tainnut koskaan ollut nähnyt länsimaalaista ihmistä. Lentokenttä itsessään oli sekasortoinen, taululla luki mm että koneemme check in olisi päättynyt, vaikka tosi asiassa se ei vielä ollut edes alkanut. Ihmiset pistettiin portilla kahteen jonoon, toiseen jonoon keltaiset lentolipunhaltijat ja toiseen siniset. Ilmeisesti keltaiset lähtivät portilta johonkin toiseen kohteeseen. Lennolle viereemme istui nainen, joka omien sanojensa mukaan on opiskellut englantia ja toimii kääntäjänä jollekin yritykselle. Hän osasi ihan hyvin englantia verrattuna moneen muuhun kiinalaiseen, mutta tasosta kertoo jotain se, että sana direct ei ollut hänelle tuttu.

Pekingiin saavuttuamme jouduimme huijauksen kohteeksi. Kukaan ei osannut englantia ja taksijonossa eräs mies tuli tomerasti eteemme ja näytti omaa korttiaan, jossa luki "City 480". Ihmettelimme hetken J:n kanssa hintaa ja koitimme itse asiassa päästä kyseistä miestä pakoon. Mutta taksi aseman työntekijäkin vain osoitti miestä ja sanoi "taxi driver". Niinpä jouduimme hänen kyytiinsä ja kyseessä oli jonkinlainen pimeä taksi. Olin kauhusta kankeana. Pääsimme kuitenkin hotellille turvallisesti, mutta matkasta maksoimme nelinkertaisen hinnan.

Lauantai 3.10.2015

Lähdimme hotellilta kävellen tutustumaan Temple of Heaveniin ja sitä ympäröivään puistoalueeseen. Ilma oli aurinkoinen ja ajattelimme J:n kanssa, että muiden puheet Pekingin saasteista olivat jonkinlaista satua. Needless to say, muutaman päivän päästä todellisuus saasteesta ja sen aiheuttamasta näkyvyys ongelmasta selvisi meille.










Yritimme iltapäivästä päästä Forbidden Cityyn, eli entisen Kiinan hallitsijoiden palatsiin. Kävelimme puutarhassa, mutta emme päässeet sisälle asti. Kävellessämme pois muurien sisäpuolelta, meistä otettiin kuvia, eräs nainen hihkui lapselleen jotain kiinaksi ja osoitti sitten meitä. Tämän lisäksi meitä tultiin jututtamaan. Eräs hong kongista kotoisin oleva kiinalainen tuli jutustelemaan meille. Hän kyseli meidän matkamme tarkoitusta, mistä olimme kotoisin jne. Hän myös totesi J:lle, että Hong Kong on yhtä kaunis kuin tyttöystävä. Ja kun kyselimme häneltä, olimmeko menossa oikeaan suuntaan kohti itse palatsia, hän vastasi lyhyesti "You are naive". Häneltä saimme hieman tietoa Pekingin turismista. Viime viikolla juhlittiin Kiinan kansallispäivää, jonka ansiosta Manner-Kiinalaisilla on noin viikon mittainen loma. Näin ollen suurin osa kiinalaisista lähtee reissuun, joista monet päätyvät Pekingiin tai Hong Kongiin. Miehen mukaan Pekingissä asuu yleensä noin 23 miljoonaa ihmistä, mutta kyseisen viikonlopun aikana väkiluku nousee 30 miljoonaan. Muutaman minuutin jutustelun jälkeen, olimme häneen mukaansa ystäviä ja hän ehdotti yhteystietojen vaihtamista läheisessä kahvilassa. Emme J:n kanssa olleet hänestä kovin kiinnostuneita, mutta kohteliaasti koitimme sanoa, että hän voisi kirjoittaa yhteystietonsa J:n puhelimeen. Hän murisi meille jotain: "no need..." Ja lähti kävelemään nopeasti pois.







Ihmetyksen aiheita ensimmäisen päivän jälkeen oli liikenteen sekasortoisuus, vihreillä valoilla ei ollut minkäänlaista merkitystä ja tietä ylittäessä tuli katsoa joka suuntaan. Vessoissa vain reikä lattiassa, eikä paperia mailla eikä halmeilla. Yleensä yleisissä vessoissa paperirulla löytyy koppien ulkopuolelta, sillä kuulemma monet köyhät kiinalaiset varastavat rullia, ja rullan ollessa ulkopuolella ottaa jokainen vain tarpeensa mukaisen satsin koppiin.
Ällöttävin paikallinen tapa oli tehdä tarpeensa keskelle katua. Monilla lapsilla oli vaatteissa aukko alapäässä ja paljaita pyllyjä bongasi alituiseen. Lapset tekivät tarpeensa vain kyykkäämällä keskelle tietä, jonka jälkeen taaperot jatkoivat matkaansa. Tämä tapa ei tosin rajoittunut pienempiin, vaan näimme suhteellisen siististi pukeutuneen miehen vilkkaan kävelykadun kulmassa. Ihmettelimme, mitä hän riisui housujaan. Ajattelimme ensin, että hän teki 1. tarpeensa mutta EI, hän väänsi kakkaa siinä kyykyssä keskellä kaikkea hulinaa! Näiden havaintojen jälkeen totesimme, etteivät kadun kaikki pökäleet välttämättä olleet koirien tuotoksia. HYI!


 Sunnuntai 4.10.2015

Sain yhden asian pois Bucket Listiltani, nimittäin Kiinan muurin! Olimme ottaneet selvää, että pääsisimme muurille ottamalla bussin Pekingin keskustasta ja vaihtamalla bussia paikassa X. Suunnitelma sujui yllättävän hyvin, jos ei oteta huomioon ruuhkaa ja ällöttäviä kiinalaisia kanssamatkustajia. Monilla heistä oli eväät mukana, ja eväsrasioissa oli keittoa tai jotain muuta haisevaa sössöä. Osa liemestä heitettiin bussin ikkunasta ulos. Muuten useat kanssamatkustajat olivat vieläkin ällömpiä. He nimittäin räkivät ja yökköivät niin, että tuli itselle ihan paha olo. Jos bussi oli pysähdyksissä, edessä istuva mies avasi ikkunan ja sylkäisi ikkunasta ulos. Tosin muutaman kerran bussi lähti liikkeelle ja sain naamalleni osan hänen räkäänsä - Excuse you! Ja ei hän ei pahoitellut. Kun bussi oli liikkeessä päätti tämä mies jatkaa räkimistä tai yökkömistä, muttei avannut ikkunaa, vaan teki tarpeensa bussin lattialle.

Matkaa kesti pari tuntia, jonka jälkeen saavuimme Pekingin laitamille. Bussiin hyppäsi joku kiinalainen mies, joka pysähtyi käytävällä meidän kohdalle ja käski meidän nousta ulos. Ihmeteltiin J:n kanssa, mutta kiltisti jäätiin pois. Pysäkillä odotti useita yksityisiä kuskeja, jotka tarjosivat kyytiä muurille. Hetken pähkäilyn jälkeen otimme tarjouksen vastaan. Noin 50-vuotias nainen lähti viemään meitä omalla Nissanillaan kohti tuntematonta. Edellisen taksihuijauksen jälkeen osasimme ottaa rennommin ja nautimme maisemista. Perillä nainen lähti saattamaan meitä kohti kylää, josta ostimme liput muurille. Kommunikointi tapahtui eleiden avulla, mutta ymmärrys löytyi helposti. Hän jäi odottamaan meitä muutamaksi tunniksi ja lupasi heittää meidät takaisin pysäkille.

Muurille päästiin pienen bussimatkan ja kondoolihissin voimin. Huipulla näkymät oli upeat ja itse muuri huokui historiaa. Kiipesimme muuria ylöspäin kohti pientä huippua. Matka oli hikinen ja portaita oli niin paljon, että reisiä poltti.







Illalla päädyimme syömään Pekingin ankkaa. Maku oli taivaallinen ja itse asiassa kävimme vielä eilen toistamiseen syömässä tätä kaupungin erikoisuutta (kylläkin siis toisessa ravintolassa).




Maanantai 5.10.2015

Yritimme päästä uudestaan forbidden cityyn, mutta tuloksetta. Liput oli jo loppuunmyyty ennen aamu yhtätoista. Harmittelimme asiaa, mutta jatkoimme matkaa summer palaceen, josta on alla kuvia.







Kaikenkaikkiaan reissu oli silmiä avartava; Hong Kong ja Kiina eivät ole sama asia, eikä erona ole ainoastaan yhden lapsen politiikka, vaan yleiset käytöstavat. Hong kongilainen ystäväni nauroi, kun kerroin hänelle reissustamme ja hän tokaisi "Yes that is Chinese people". Meillä on kyllä asiat hyvin täällä: google ja facebook toimivat, ihmiset eivät räi tai yökkäile ja englantia ymmärretään joka paikassa.