Oonan kommelluksia

Mä niin inhoan kynsilakkojen poistamista! Se itse aineen pistävää hajua, joka leijuu ilmassa vielä 30 minuuttia operaation jälkeen. Ja se kynsien hinkkaus, jotta lakan saa pois. Entä se, ettei yksi vanulappu poistoaineen kera koskaan riitä poistamaan edes yhden käden kynsilakkoja. 

Siskoni maailmalta lähetti minulle tuliaiseksi ratkaisun: TUOKSUVIA kynsilakanpoistolappuja. Ehkä paras keksintö ikinä! Yhdelle ohuella lapulla saa poistettua kynsilakat kaikista kymmenestä sormesta. Laput ovat ohuita ja itse lapuissa oleva aine tuntuu pikemminkin käsirasvalta, eikä kirvele kynsinauhojen rikkoutunutta ihoa.  

                                        

Removing nail polish, the weekly operation to which I personally do not look forward to. 30 minutes after the operation and you still smell the unfriendly smell of the remover.

My sister from abroad found the perfect solution: scented nail polish remover pads! Maybe the best invention ever! The thin pads smell like peach and leave a soft feeling to the fingers. What could be better?

❤️: Oona

Ehkäpä ensimmäistä kertaa näin normaalina syksynä, voin todeta odottavani lokakuuta. Sitä pimeää ja sateista kuukautta. Tämän vuoden lokakuu näyttää jopa viime vuoden kaltaiselta, sillä itselle se tarkoittaa reissaamista. Tosin tällä kertaa Euroopassa, eikä Aasiassa. Eilen varattiin siskon kanssa lennot Toulouseen, jossa toinen sisko nykyään asuskelee. Siskoviikonloppu siis tiedossa toivottavasti aurinkoisessa Toulousessa! Toinenkin tyttöjenreissu on jo varattu lokakuun lopulle, jolloin suuntaamme ystävän kanssa Puolan Gdanskiin. Reissun täyteisiä postauksia siis tiedossa ensi kuussa!

                                 

Ensimmäinen viikko Turussa takana. Paluu Turkuun ja yliopistoon tuntui hassulta. Tämän pitkäksi venähtäneen tauon aikana oli moni asia ehtinyt muuttumaan. Maanantaina en edes tiennyt, mistä luentosalit enää katsotaan. Viimeksi kun olin Turussa, oli aulassa sellainen paperinen lätyskä, johon luentosalit oli merkattu. Ei enää. Onneksi ihana ystävä opasti ensimmäisenä päivänä lähes kädestä pitäen.

Turku tuntui pistävän kampoihinsa paluulleni. Ensimmäinen päivä ja jo piti merkata kalenteriin deadline. Ryhdyin heti toimeen ja kirjoittaminen tieteenfilosofiasta - ei ehkä ollut se mukavin aloitus maisteriopinnoille. Maanantaina pyöräilin takaisin asunnolle ja vettä satoi. Olin varautunut pieneen tihkusateeseen, mutta päästyäni kotiin olin kuin uitettu rotta. Olin aivan uuvuksissa, informaatioähky oli päässyt luihin ja ytimiin - olo oli kuin rekan alle jääneellä. Sitten tulee tiistai aamu, aurinko paistoi ja lähdin hymyssä suin kotoa pyörällä. Pysähdyin matkalla kohti koulua ja lukitsin pyörän. Olin tyytyväinen, uusi lukko tuntui toimivan ja aurinko paistoi. Mikä voisikaan mennä pieleen? No se, ettei se pyöränlukko enää sitten auennut. Kokeilin laittaa avainta eri päin, tarkistin, olinhan oikean pyörän kohdalla (blondista ei aina voi mennä takuuseen) ja ei. Uposuusi lukko, joka ei enää toiminut. Koko aamu pielessä! Menin edessä olevan rakennuksen sisälle ja kysyin siivoojalta apua. Hän ystävällisesti lähti metsästämään lukkoöljyä. Ei auttanut. Kysyin siivoojalta, olisikohan heillä jotakin huoltoyhtiötä, jolla olisi pihdit. Hän soitti ja 20 minuutin kuluttua oli huoltomies ottanut auton takakontista isot pihdit ja avannut lukkoni. Sitten seuraava ongelma; miten lukitsen pyörän nyt? Tässä vaiheessa piti jo kiirehtiä luennolle. Laitoin rikkinäisen lukon paikalleen, jotta pyörä näyttäisi lukitulta ja laitoin hädässä turkulaisille kavereille viestiä. Onneksi yhdellä oli ylimääräinen lukko, jota olen loppuviikon saanut käyttää.

Paluu tuntui aluksi jopa raalta. Olin innoissani uusista kursseista ja kavereiden näkemisestä, mutta Turku antoi annoksen lisähaasteita. Onneksi on olemassa ihania ystäviä ja avuliaita ihmisiä. Sydämellinen kiitos sille hymyilevälle siivoojalle ja sille rotevalle huoltomiehelle; en olisi päässyt liikkumaan Turussa ilman teitä. Kiitos ystäville seurasta, tuesta ja avusta! Pelastitte mut hädässä ja teitte mun viikosta hyvän!

<3: Oona