Ihana launtai täällä Filippiineillä! Päivä on ollut pelkästään löllöttelyä ja ihmettelyä. Mutta eilinen reissupäivä, se vasta olikin meille kummallinen! Otettiin lento Hong Kongista kohti Filippiinejä. Tottakai J oli katsonut lentoaikataulun väärin, ja oltiin kentällä kirjaimellisesti hyvissä ajoin. Rakas poikaystäväni kun oli katsonut lipusta estimated check in ajan, eikä lennon lähtöä. No saatiinpa syödä aamiainen ihan kaikessa rauhassa.

Kun astuttiin Cabu Pacificin Manilaan suuntaavaan koneeseen, kiinnitimme huomiota taustamusiikkiin. Melodia kuullosti tutulta ja jäimme kuuntelemaan taustamusiikkia... Sitten se iski, musiikki oli JOULUMUSIIKKIA. Siis mitä?! Keskellä lokakuuta lentokoneessa soi joulumusiikki! Nauroimme keskenämme koko asialle. Musiikki siis soi KOKO matkan! Toinen kummallinen asia lennolla oli kilpailu, lentoemännät kuuluttivat kilpailusta, johon halukkaat saivat osallistua. Pääpalkintona oli jonkinlainen joulupussukka (aka meikkilaukku) ja kilpailun idea oli "jatka laulun sanoja". Muutama onnekas voitti pussukan.

Manilaan saavuttuamme selvitimme, mistä seuraava lentomme lähtisi kohti Palawanin saarta, Puerto Princesaan. Löysimme samasta terminaalista Air Asian check in:n ja kävimme kysymässä neuvoa. Meille sanottiin, että lentomme lähtisi Terminaalista 4 ja, että meidän tulisi ottaa sinne taksi. Siis ei lentokenttä shuttlea, mikä tämä paikka oikein on?! Saimme taksin, ja liikenne pelkästään toiseen terminaaliin oli kaoottisempi kuin Pekingissä (puhumattakaan Hong Kongin "selkeästä" liikenteestä). Noin 30 minuutin jälkeen pääsimme oikeaan terminaaliin. Mielessämme oli Helsinki-Vantaan tyylinen kenttä, josta saisimme hyvän lounaan tai edes pikaruokaa. Tosi asia oli erittäin pelkistetty odototussali, josta sai tilattua muutamasta kioskista pizza palan. JES! Siellä me sitten vietimme muutaman tunnin, ei mitään tekemistä, hidas wlan yhteys ja ahtaat istumapaikat.

Puerto Princesan päässä meitä odotti hotellin kuljettaja, joka vei meidät kaksi isolla minibussilla suoraan hotellille. Henkilökunta osasi odottaa tuloamme, ja saimme heti kouraamme tervetulodrinkit. Jotain paikallista kurkku-sitruunalimua. Jätimme reppumme huoneeseen ja lähdimme kävellen kohti läheistä rantaa, jossa oli bar-restaurant chez Rose. Joimme drinkit valkoisella hiekkarannalla ja nautimme toistemme seurasta kynttilän valossa. Juttelimme J:n kanssa syvällisiä elämästä ja muistelimme mennyttä viikkoa vanhempieni ja Pikku-N:n kanssa Hong Kongissa.

Kulunut päivä on kulunut ihmetellessä ja paikkoihin tutustuessa. Olemme saaneet maistaa krokotiiliä, tilanneet tryciclen hakemaan meidät hotellilta ja juoneet raikkaita drinkkejä. Paikalliset ovat hyvin ystävällisiä ja osaavat hyvin englantia. Bussit pysähtyvät tienvarteen, jotta lapset näkevät meidät kunnolla sekä ehtivät vilkuttamaan meille. Me vilkutamme takaisin ja koko katras hymyilee leveästi.  Hassua, että vilkutus voi saada jonkun niin onnelliseksi. Jo tämän päivän aikana olemme huomanneet, että yleisesti paikalliset asuvat pikemminkin hökkeleissä, kuin taloissa. Kylä on täynnä pieniä kioskeja, jossa koko perhe on ilmeisesti töissä; kioskissa heillä on monesti TV ja sohva ja he viettävät tässä tilassa yhteistä aikaa. Roskapussit riippuvat puissa kadun vieressä, josta (arvellakseni) roska-auto tulee noukkimaan ne. Yleisin kulkuväline on skootteri/moottoripyörä tai tricycle eli skootteri, jossa on sivuvaunu. Olemme tänään nähneet useita viisihenkisiä perheitä matkustavan kyseisellä kapistuksella.

Meidän lisäksi täällä on muutama muu hassu turisti. Hotellimme sijaitsee paikallisella alueella, jonka takia meitä ilmeisesti tuijotetaan useasti. Ihmiset tervehtivät meitä ja eräs perhe tarjosi meille myös kyytiä läheiselle ostoskeskukselle. Kieltäydyimme kohteliaasti, johon perheen isä totesi: "Okey, you will be tired..." Matkaa siis oli alle kilometri, mutta paikalliset eivät taida pahemmin kävellä. Mahdollisesti paikallisesta kylälehdestä voi huomenna lukea: "Kummallisia länsimaalaisia nöhty kävelemässä M. Roadilla."