Tänään oli se päivä, kun vanhempani sekä 6-vuotias veljeni saapuivat Hong Kongiin. Pikku-N:n halausta olin odottanut jo useita viikkoja ja tuntui, kuin pikkumies olisi kasvanut metrin pituutta.Sain myös varmaan kilon salmiakkia, ja kuten moni voi varmasti arvata, avasin pussin samantien.

Viikon mittaisen visiitin aikana on tarkoitus käydä Hong Kongin perus nähtävyydet läpi ja mahdollisesti vähän shoppailla (isin sponssaamana), syödä hyvin ja nauttia toistemme seurasta. Tänään saimme jo yhden nähtävyyden listalta: Victoria Peakin. Olimme käyneet J:n kanssa noin kuukausi sitten huipulla, mutta näkyvyys tuolloin oli huono pilvien takia. Tänään sää oli selkeä ja näkymä Hong Kongin ylle huomattavasti parempi. Isäni neuvotteli meille ikkunapöydän eräästä ravintolasta. Keskustelu oli tarjoilijalle hämmentävä, hän ei ymmärtänyt isäni huumoria laisinkaan. Isä siis kysyi, olisiko ravintolalla meille ikkunapöytää tarjota. Tarjoilija vastasi, etteivät he voi sellaista luvata, sillä kaikki pöydät oli tällä hetkellä varattuja. Isäni murjaisi vastaukseksi englanniksi: "No heittäkää joku pöytäseurue ulos ja antakaa meille kyseisen henkilön pöytä." Tarjoilija vastasi kysyvällä katseella, mutta antoi meille kiltisti lapun ja pyysi meitä odottamaan 15 minuuttia. Lopputulos: saimme ikkunapöydän.

Iltapäivästä näytimme asuntomme sekä viereisen ladies marketin. Pikku-N osti itselleen pikachu matkalaukkumerkin ja oli siitä kovin ylpeä. Metrolla matkustettiin takaisin Tsim Sha Tsuihin, ja jouduimme metro-ovien hyökkäyksen kohteeksi. Annos aitoa Hong Kongia siis jo heti ensimmäisenä päivänä.

Matkaajat olivat väsyneitä ja illallista nautimme heidän hotellinsa läheisyydessä. Pikku-N oli niin poikki, että hän simahti ravintolan pöytään, ennen kuin hänen annoksensa oli edes saapunut pöytään.