Nyt se iski, ensimmäistä kertaa koko meidän vaihdon aikana nimittäin RUOKAMYRKYTYS. Käytiin aamulla paikallisella lääkärillä tarkistuksessa. Täällä pikkuruisella saarella ei ilmeisesti ole apteekkeja erikseen, vaan lääkärillä on oma lääkekätkönsä; erikoista. Lääkäri tiedusteli, missä olimme syöneet ja mitä. Painotimme, ettemme olleet syöneet mitään epäilyttävän näköistä vaan päin vastoin.

Ruokamyrkytyksestä huolimatta meillä on ollut rento loma täällä Indonesiassa. Joulu ei tuntunut niin jouluisalta, vaikka otimme rannalla kuvia tonttulakkien kanssa ja vaihdoimme pienet lahjat. Joulu tuntui lomalta, siinä missä muutkin. Joulupäivänä matkasimme ensin 2 tuntia bussilla ja sitten noin tunnin lautalla tänne Gili Air saarelle. Kuten arvatakin saattaa, ilmastointi ei toiminut, kärsin matkapahoinvoinnista joten matkustusta en kuvailisi millään muotoa rentona saati mukavana.

Täällä ei ole autoja, vaan paikallisena taksina toimii hevoskärryt. Emme ole kyytiä vielä tarvinneet, saaren ympäri kun kävelee alle tunnissa. Ensimmäisenä iltana saimme maistaa annoksen trooppista sadetta. Olimme juuri ehtineet noin puoleenväliin saarikierrostamme. Istuimme hetkeksi ruotsalaiseen pubiin odottamaan sateen laantumista. Jossain vaiheessa J tokaisee: "Nyt se sade lakkasi, mennään!" Näin ei kuitenkaan ollut, päästyämme hotellille takaisin olimme läpimärkiä. Loma on ollut aiempia rauhallisempi, ja ehkä söpömpi. Olemme istuneet rannalla katsomassa auringonlaskuja, juoneet hedelmädrinkkejä ja kävelleet pimeässä taskulampun kanssa. Eilen todistimme jonkun paikallisen merellisiä loitsuja. Tämä keski-ikäinen mies hyppelehti rannalla, heitti kenkänsä mereen, vihelteli pilliin, pölisi itsekseen ja heilutteli käsiään. Hän oli sonnustaunut siniseen pelipaitaan, jossa oli takana numero 9, kaulassa kravaatti ja päässä lippalakki. Nauroimme miehen soperteluille kauempaa ja kun itse sanoin, ettei kyseisellä hepulla varmaan ollut kaikki kotona, J vastasi: "Oona se saattaa ymmärtää maailmasta jotain, mitä se et tuu koskaan ymmärtämään."

Uskomatonta ajatella, että viikon päästä me ollaan jo takaisin Suomessa! Paluu tulee varmasti olemaan uudenlainen shokki, kun yhtäkkiä ei olekaan enää se erilainen, ei se ainoa blondi aasialaisten keskellä. Helsinki tulee tuntumaan autiolta ja tilavalta Mong Kokin jälkeen ja tulen varmasti kieltäytymään kanasta ja riisistä toviksi ja keskityn muuhun perusruokaan. Siihen asti, me koitetaan ottaa viimeisestä viikosta ilo irti, kunhan saadaan tää pöpö kukistettua!