Oonan kommelluksia

Varasimme eilen lennot ja hotellin Tokioon, jonne suuntaamme huomenna. Kirjoittelen siitä viimeistään alkuviikosta.
Ihanaa viikonloppua kaikille!

Lauantai aamusta avasin meidän ikkunan Ladies Marketille ja huomasin kuinka kauniisti aurinko paistoi ulkona. Pari edellistä päivää oli ollut pilvisiä, joten tietenkin lähdin nauttimaan ulkoilmasta.  Lenkkeily promenadelle on yks mun lemppari aktiviteeteista täällä. Sitä koristaa skyline, joten suuntasin sinne juoksemaan. Raikasta ilmaa, urheilua ja aurinkoa - AH! Ainoa miinus oli hirvittävä haju, joka ilmeisesti johtuu lahden ruoppaamisesta.






En taida olla aiemmin kertonut, että paikalliset kalastaa tosi paljon. Osalla on ihan ammattilaisten vehkeet, toiset taas koittaa saada saalista ihan pelkällä siimarullalla. Olen itse asiassa miettinyt, kalasteleeko nämä ihmiset itselleen ruokaa vai kalaa myyntiin. Joskus ravintolassa mietin, onkohan mun lautasen sushikala pyydystetty siimarullien kanssa? En tiedä. Mutta en oikein usko, että näissä paikoissa kalaonni kovinkaan suosii. Näin myös ihmisiä uimassa, joka on kylttien mukaan ehdottomasti kiellettyä. Merivesi ei näyttänyt pullojen ja muiden roskien kanssa houkuttelevalta, mutta mikäs siinä jos haluaa virkistyä.

Tänään kävin ystävieni kanssa kauneimmat joululaulut tapahtumassa. En ollut itse koskaan kuullutkaan kyseisestä konseptista, jota kaverini kyllä hämmästelivät. Kaverien kehotuksesta päädyin osallistumaan. Ajattelin myös, että voisin saada vähän joulumieltä nostatettua pintaan. Itse en kyllä oikeastaan laulanut, vaan liikuttelin lähinnä vain huuliani. Oma lauluääneni olisi ollut häpäisy musiikinopettajilleni. Myönnän kyllä, että muut lauloivat oikein somasti. Ilokseni pääsin myös jouluherkkuapajille. Koska ruoka jos mikä tekee juhlan - eikö?




Ihanaa ensimmäistä adventtia kaikille!

Kolme yhteistä vuotta on kulunut yhdessä hujauksessa. Ollaan J:n kanssa koettu kaikenlaista yhdessä enkä voisi tällä hetkellä olla onnellisempi. Olen onnellinen vaikka asun siivouskomeron kokoisessa asunnossa, aika hassua jos oikein ajattelee, että avain onnellisuuteen voi olla toinen ihminen. Olemme lähentyneet entisestään tämän vaihdon myötä. Olemme keskellä tuntematonta ympäristöä. Jokainen byrokratinen vastoinkäyminen kuin kulttuurishokit on koettu yhdessä. Ollaan tiimi ja mietitään kaikki asiat yhdessä tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyään puhutaan meistä eikä enää minusta ja sinusta, me ollaan me; yhdessä eikä erikseen. Juuri tuosta Me-sanasta olen kiitollinen ja onnellinen. Vierelläni on ihminen, joka välittää, johon voin luottaa ja jonka kanssa voin jakaa niin elämän onnelliset kuin surulliset hetket. Saan herätä toisen lämpimän sielun vierestä joka aamu. Mitä muuta sitä voisinkaan toivoa? En ole elämässä yksin.

Tällä kertaa meidän päivä oli kiireinen koulutöiden osalta, oli esitelmiä ja tenttejä. Illasta onneksi löydettiin aikaa toisillemme. Perinteikkäästi vaihdoimme lahjoja. Onhan onnellisuus toisen huomioimista ja muistamista. Mikä olisikaan parempaa kuin saada toinen vielä himpun verran onnellisemmaksi. Yritämme molemmat yllättää toisemme antamalla jotain ajatuksella. Ajatus on se tärkein. Tänä vuonna J sai ensin tarvitsemansa uuden hammasharjan (tämä oli pikku pila). Pienen hämmennyksen jälkeen kehotin häntä katsomaan puhelintaan. Oikeasti hän saa uudet aurinkolasit, jotka käymme valitsemassa ensi viikolla. Tämä idea lähti käyntiin siitä, kun otettiin joulukorttikuvaa appivanhempieni kanssa. Kaikki muut pitivät aurinkolasit päässä, mutta J ei kehdannut omiaan laittaa. Joulun reissuun uudet aurinkolasit tulevat siis tarpeeseen. Itse sain ihanan Coachin uuden käsilaukun, josta lisäsin jo aiemmin kuvan Instagramiin (näkyy tuossa sivubannerissa). Juhlistimme yhteisiä vuosia, niin menneitä kuin tulevia, illallisen merkeissä Winey nimisessä ravintolassa. J kielsi ottamasta koko ajan kuvia, joten oikeastaan kuvailu jäi meidän alkujuomiin.


Kuten jo sanoin, olen varma että jokaisella on joku syy olla onnellinen ja kiitollinen. Eräs ystäväni teki alla olevan videon kiitollisuudesta, johon päästiin J:n kanssa osallistumaan. Tahdonkin jakaa sen myös teille. Olkaa onnellisia tässä hetkessä <3

 

Tätä koko aihetta on vaikeaa kuvata, mutta eilisien äidin skypenauruhepuleiden jälkeen päätin, että mun on vaan yritettävä jakaa tää kaikki teidänkin kanssa. Täällä Hong Kongissa on viimeiset luentoviikot käynnissä. Se tarkoittaa ryhmätöiden deadlineja sekä esitelmiä. Ja kuten aina, ei nämäkään ole tähän mennessä menneet ihan nappiin.

Aloitan tiistain ryhmäprojektista. Ryhmämme koostui minusta, yhdestä ruotsalaisesta ja kahdesta hong kongilaisesta tytöstä. Aiheenamme oli Social Organisations in China, jonka takia päädyimme vertaamaan esitelmässämme Unicefin toimintaa Skandinaviassa ja Aasiassa; tarkemmin Kiinassa. Muutama viikko ennen esitystä laitoimme ruotsalaisen kanssa pystyyn facebookryhmän. Toinen paikallisista opiskelijoista vaikutti heti aktiiviselta, sillä hän vastasi ryhtyvänsä töihin. Ehdotimme tapaamista luennon jälkeen. Innokas opsikelija ei ilmestynyt paikalle, emmekä tienneet suorittiko hän edelleen kurssia. Toinen paikallisista totesi ideamme Unicefista hyväksi ja aloimme työstämään Power Pointia. Tosin kyseistä henkilöä ei millään voi kuvata tehokkaaksi. Esitystäme edeltävänä iltana ruotsalainen laittaa minulle huolissaan viestiä; kumpikaan paikallisista ei ollut vielä tehneet slidejaan. No sovimme tapaamisen tiistai aamulle, tunnin ennen esitystä. Toinen paikallisista ei ilmestynyt paikalle, vaan ilmoitti olevansa myöhässä. Kyseinen henkilö ilmestyi (onneksi) luennolle ja ilmoitti, että hän oli löytänyt videon youtubesta, jonka hän haluaisi näyttää esitelmämme aikana. Esitys alkoi, minä ja ruotsalainen alitamme ja osuutemme menivät hyvin. Aluksi ahkeraksi luultu paikallinen luki oman osuutensa kännykästään. Hänen ajatuksensa olivat hyviä, vaikkakin lausuminen tuotti jokseenkin vaikeuksia (mm. sanan Vietnam oli hänelle Vietläm). Tulee myöhästelijän vuoro. Hänen kielensä oli vielä kamalampaa kuunneltavaa, soperrusta eikä pointtiin meinattu päästä laisinkaan. Videon vuoro osottautui kauhun hetkeksi. Video ei liittynyt mitenkään aiheesemme Unicefiin, vaan kertoi AIDS:sta ja HIV:stä Kiinassa. Tätä aihetta hän ei linkittänyt Unicefiin millään muotoa. Itse jouduin pidättelemään naurua ja kun esitys päättyi menin suoraan takariviin häpeissäni istumaan. Luulin että tässä oli kaiken huippu, mutta ei.

Keskiviikon esitelmä. Tehtävänantona oli valita aasialainen yritys ja pohtia yrityksen kulttuuria ja johtamistyyliä. Valitsimme Toshiban. Ensinnäkin kirjallisen työn osalta päätimme jakaa koko aihneen osiin ja jokainen kirjottaisi oman osuutensa, jonka jälkeen liittäisimme koko homman yhteen. Yksi ryhmäläinen oli käyttäny lähteenään Wikipediaa. Jouduin tekemään hänen osionsa uudestaan. Toinen opiskelija oli kirjoittanut johtamistyylistä Toshibassa, mutta hän itse asiassa esitteli vain yhden johtamistyylin ilman että mainitsi sen olevan käytössä yhtiössä. Pyysin häntä lisäämään pienen pätkän Toshibasta, johon hän totesi: "Toshiba is not a popular company right now". MILLÄ PERUSTEELLA voisin kysyä? No toisen ranskalaisen työstä olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Hänen englantinsa näytti erinomaiselta paperilla. Eilen selvisi, että hän oli toisella kurssilla saanut plagiointi syytteet, sillä hänen tekstistään yli 20% oli kopioitua. Toivon, ettei hän ole tehnyt samaa meidän raportissamme mutta pelkään pahinta - rehtori tapaamme pian. Tulee esitelmän vuoro. Esitys aikaa oli rajallinen määrä ja olimme sopineet, että jokainen harjoittelisi oman osuutensa maksimissaan kahteen minuuttin. No Toshiba is not popular now -mies ei millään saant puhettaan edes viiteen minuuttiin, annoimme yhden asian esitettäväksi toiselle ryhmäläiselle joka pääsi itse asiaan nopeammin. Menemme luentosalin eteen. Wikipedia-tyttö aloittaa, ja esittelee aiheemme lyhyesti. Minä jatkan kertomalla aasialaisesta arvomaailmasta ja johtamiskulttuurista. Loput esittävät omat osuutensa ihan hyvin. Pääpointtimme oli, että yhtiössä on selkeästi moninaisuuden puute; alle 5% johdosta on naisia ja heitä tarvittaisiin lisää. Wikipedia-tyttö kuitenkin oman osuutensa jälkeen ottaa puhelimensa esille ja alkaa tekstailla kun muut esittävät omaa osuuttaan. Tulee kysymysten vuoro. Luennoitsija esittää kysymyksen, miten aiheet linkittyvät toisiinsa. Vastaus ei mitenkään! Esimerkiksi aihettani ei oltu millään muotoa linkitetty lopussa koko yhtiöön (ei ollut mun tehtävä). Katsoimme ryhmässä toisiamme ja totesimme elekielellä, ettei meillä ollut vastausta. Päätin improvisoida. Annoin vastauksen hatusta: "Mielestämme kollektivismi ja harmonia tarkoittavat tasa-arvoa ja siksi yhtiön tulisi palakata johtoon enemmän naisia." Luennoitsijan silmät pyöristyivät hämmästyksestä, vastauksessani ei ollut päätä eikä häntää. Häpeissäni jälleen, enemmän kuin viimeksi, poistuin luentosalista esitelmän päätyttyä.

Tämän päivän esitelmää emme edes päässeet esittämään. Kaksi ryhmäläisistä on saanut ruokamyrkytyksen. Onneksi kurssinvetäjä oli ymmärtäväinen ja saamme esittää työmme ensi viikolla. HUOH - ei enää noloja tilanteita tälle viikolle!
 

Ruokaa tuli syötyä niin thaimaalaista kuin länsimaalaista. Nautittiin J:n kanssa kunnon pihveistä, perunasta sekä jälkiruuista.






Tehtiin myös päiväreissu Phi Phi saarille. Kierroksen varaaminen oli harvinaisen yksinkertaista meille. Laitoimme Mr. Kengille viestin ja hän saapui ystävänsä kanssa hotelillemme esittelemään eri päiväreissu vaihtoehtoja. Seuraavana aamuna meitä oltiinkin jo hakemassa 8:30 hotellilta minibussilla. Oli hauskaa päästä veneilemään pitkästä aikaa, vaikkakin saarilla oli aivan liikaa turisteja!


















Ymmärrän kyllä, miksi Thaimaa on niin suosittu. Merivesi on kirkasta ja ilmasto on aurinkoinen mutteii tukalan kuuma. Eihän siihen paljon muuta tarvitakaan.