Oonan kommelluksia

Ihana kesäinen tiistai Helsingissä! Näinä aurinkoisina päivinä harmittaa viettää päivä sisällä toimistossa. Tarkoituksenani tänään oli tähdätä töistä suoraan salille; en voinut kuitenkaan kieltäytyä auringolta. Kesällä on tehtävä niitä asioita, joita Suomen muut vuodenajat eivät mahdollista. Totuushan on, että Suomen kesä on lyhyt ja jokaisesta aurinkoisesta päivästä on nautittava. Itse päätin korjata harmitukseni; iltapäivän sali vaihtui aurinkoiseen puistoon, jossa nautiskelin kevyestä piknikistä kirjan ja musiikin kera. Jo parissa tunnissa pääsin lähelle kesälomantunnetta, rento olo, ei kiirettä ja lämpöä taivaan täydeltä. Haluan kuitenkin treenata tänä tiistaina (kutsu mua urheiluhulluksi), joten tästä aion sitten lenkkeillä illaksi sinne kuntosalille -maksimoin ulkoilun luopumatta urheilusta. Nautitaan nyt Suomen kesästä! 

Kiitos äiti,

Luokittelen itseni jossain määrin urheiluhulluksi. Harrastan liikuntaa noin neljästi viikossa lähinnä käymällä kuntosalilla. Osittain ehkä tästä johtuen on arki monesti hyvin samankaltaista: tiistai samanlainen kuin torstai -rutiinia. Herään kello 7:00, suihkun ja aamiaisen kautta töihin, klo 17:00 salille ja klo 19:00 illallisen valmistelua ja sitten netflix and chill. Tällä kertaa takana on kuitenkin erilainen viikko ja urheilu on jäänyt vähemmälle. Hiihtoloman kunniaksi kävimme siskojen kanssa syömässä ja katsomassa hömppäelokuvaa "how to be single". Torstai tuntui kuin perjantailta ja olo oli ihan eri tavalla virkitynyt kuin tavallisena torstaina. Viikonloppu oli sitäkin erilaisempi, se kului J:n kanssa vuosijuhlatunnelmissa. Juhlakampaus TS-Salongissa, pikaisesti ostettu iltapuku, juhlameikkausta siskojen viihdyttäessä, uudet korot jalkaan ja menoksi! Suosittelen kaikille lämpimästi rutiinien rikkomista. On se sitten juhlaillallinen vain keskiviikon kunniaksi tai elokuvahetki ystävien kanssa -vaihtelu todella virkistää!

Kolme yhteistä vuotta on kulunut yhdessä hujauksessa. Ollaan J:n kanssa koettu kaikenlaista yhdessä enkä voisi tällä hetkellä olla onnellisempi. Olen onnellinen vaikka asun siivouskomeron kokoisessa asunnossa, aika hassua jos oikein ajattelee, että avain onnellisuuteen voi olla toinen ihminen. Olemme lähentyneet entisestään tämän vaihdon myötä. Olemme keskellä tuntematonta ympäristöä. Jokainen byrokratinen vastoinkäyminen kuin kulttuurishokit on koettu yhdessä. Ollaan tiimi ja mietitään kaikki asiat yhdessä tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyään puhutaan meistä eikä enää minusta ja sinusta, me ollaan me; yhdessä eikä erikseen. Juuri tuosta Me-sanasta olen kiitollinen ja onnellinen. Vierelläni on ihminen, joka välittää, johon voin luottaa ja jonka kanssa voin jakaa niin elämän onnelliset kuin surulliset hetket. Saan herätä toisen lämpimän sielun vierestä joka aamu. Mitä muuta sitä voisinkaan toivoa? En ole elämässä yksin.

Tällä kertaa meidän päivä oli kiireinen koulutöiden osalta, oli esitelmiä ja tenttejä. Illasta onneksi löydettiin aikaa toisillemme. Perinteikkäästi vaihdoimme lahjoja. Onhan onnellisuus toisen huomioimista ja muistamista. Mikä olisikaan parempaa kuin saada toinen vielä himpun verran onnellisemmaksi. Yritämme molemmat yllättää toisemme antamalla jotain ajatuksella. Ajatus on se tärkein. Tänä vuonna J sai ensin tarvitsemansa uuden hammasharjan (tämä oli pikku pila). Pienen hämmennyksen jälkeen kehotin häntä katsomaan puhelintaan. Oikeasti hän saa uudet aurinkolasit, jotka käymme valitsemassa ensi viikolla. Tämä idea lähti käyntiin siitä, kun otettiin joulukorttikuvaa appivanhempieni kanssa. Kaikki muut pitivät aurinkolasit päässä, mutta J ei kehdannut omiaan laittaa. Joulun reissuun uudet aurinkolasit tulevat siis tarpeeseen. Itse sain ihanan Coachin uuden käsilaukun, josta lisäsin jo aiemmin kuvan Instagramiin (näkyy tuossa sivubannerissa). Juhlistimme yhteisiä vuosia, niin menneitä kuin tulevia, illallisen merkeissä Winey nimisessä ravintolassa. J kielsi ottamasta koko ajan kuvia, joten oikeastaan kuvailu jäi meidän alkujuomiin.


Kuten jo sanoin, olen varma että jokaisella on joku syy olla onnellinen ja kiitollinen. Eräs ystäväni teki alla olevan videon kiitollisuudesta, johon päästiin J:n kanssa osallistumaan. Tahdonkin jakaa sen myös teille. Olkaa onnellisia tässä hetkessä <3

Tänään oli tarkoituksena lähteä J:n veljen kanssa vaeltamaan. Loput porukasta olivat jo viime viikolla varanneet golf-kierroksen. Vaellusreissun jouduimme perumaan, sillä E tuli kipeäksi. Kävin sitten aamupäivästä ottamassa ilon irti hotellin uima-altaasta. Loppupäivä on tässä mennyt kotosalla, tai tässä meidän komerossa. Kirsikkana oli pitkästä aikaa skypettäminen rakkaan ystävän kanssa, joka on tällä hetkellä Moskovassa. Kyllä mä olen kaivannut juttutuokioita kyseisen ystävän kanssa <3!

Muuten ilmassa on ollut tällä viikolla pikkasen koti-ikävää. J:n vanhemmat toivat Pikku-N:n tekemän värityksen mukanaan Suomesta. Tuli ihan tippalinssiin, kun ajattelin veikkaa värittämässä tätä pientä tervehdystä mulle. Onko maailmassa mitään suloisempaa kuin pikkuveli?



Toisaalta en millään tahtoisi palata takaisin Suomeen. Hong Kongin ilmasto sopii itselle paljon paremmin; ei tarvitse käyttää sukkahousuja, on valoisaa ja lämmintä. Ja kuten mainitsin eräälle kaverille, mä kyllä fiilaan tätä ison kaupungin elämää. Metro on super kätevä, aina on joku uusi ravintola kulman takana ym. Tässä parin viikon sisällä on iskenyt ajatus siitä, että kyllä Hong Kong on pieni paikka. Olemme kahteen kertaan viikon sisällä törmänneet tuttuihin ihan sattumalta kadulla. Miltä mahtaa pikkuinen Helsinki tuntua tämän miljoona kaupungin jälkeen? Tuppukylältä? Toisaalta haluaisin päästä viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Olen myös katsellut meille J:n kanssa uutta kotia Helsingistä ja keräillyt kaikkia mahdollisia sisustusideoita. Tätä Hong Kongin komeroa ei oikeen voi kodiksi kutsua, joten oma koti Suomesta ja sen sisustaminen kutkuttaa.

Kyllä se koti silti taitaa viedä voiton, ja näillä näkymin suuntana on Helsinki tammikuun alussa!

Otsikkona kysymys, jota en ennen tätä vaihtoa uskonut joutuvani miettimään. Suomessa  pyhäpäivä, on se sitten joulu tai itsenäisyyspäivä ym., tarkoittaa aidosti vapaata. Jos se osuu arkipäivälle iloitsemme lyhyemmästä työviikosta. Täällä näin ei kuitenkaan ihan suoraan ole.


Tällä viikolla keskiviikko oli kaikille vapaapäivä. Me J:n kanssa nautimme vapaapäivästä tekemällä koulutöitä kotona sängyssä lökoillen (koska meillähän ei kotona muualle mahdu tekemään hommia). Päivä sujui nopeasti ja illalla kävimme syömässä Sohossa  ravintolassa Druncken Duck eli Känninen Ankka.


Eilen sain viestin keskiviikon luennoitsijalta, että meillä on make-up class lauantaina. Siis mitä? Koska on pyhäpäivä, emme saakaan vapaapäivää oikeasti, vaan vapaapäivä siirtyy lauantailta keskiviikolle. Ei kiva! Mikä on siis edes näiden pyhien idea? Sekoittaa ihmisen viikkorytmi?

Turhautumisen lisäksi tähän lauantaityöpäivään, luento on taas vaihteeksi hyödytön. Ensimmäiset 30 minuuttia katsoimme videoita youtubesta, joissa näytettiin kuvia Kiinasta ja taustalla soi kiinalainen höpöhöpömusiikki. Miten tämä on hyödyllistä? No voitan hyödyllisyydellä kuitenkin J:n, sillä torstain luennolla he ovat katselleet Harry Potteria. Ihan kivaa ja rentoa sinänsä, mutta ovatko Harry Potter elokuvat akateemisia? Ja kyllä meidän yliopisto on Aasian top10-listalla.


No tässä päivässä on kuitenkin paljon hyvää. Luentojen jälkeen pääsen viettämään aikaa ihanan ystäväni kanssa, joka on tullut Kiinasta viettämään viikonloppua Hong Kongiin.
Ihanaa vapaata viikonloppua kaikille sinne Suomeen!

Tällä viikolla luennot on tuntuneet lähinnä turhilta kuin hyödyllisiltä. Tällä hetkellä olen luennolla, jonka aiheena on ilmastonmuutos. Kurssin aiheena on International relations, conflict and cooperation. Nimen perusteella kurssi kuullosti mielekkäältä ja se sopi hyvin aikatauluihin, maanantait ja perjantait vapaita.
Viime viikolla ensimmäisellä luennolla käsittelimme ilmastonmuutosta ja luennoitsijan kommentit olivat luokkaa "ilmaston muutos tapahtuu ja hyönteisiä kuolee". Oikeastiko? Opin tämän jo yläasteella. Luennoitsija osaa hyvin englantia, mutta hän puhuu kuin saarnaaja. Esittää avoimia kysymyksiä, ei anna vastauksia vaan koittaa kysymyksillä herättää ajatuksia. Tuntuu jokseenkin turhalta. Ja nyt käsitellään kysymystä "What is a Tesla?" ja "My friend bought a Tesla." -Hyödyllistä?

Toisaalta keskiviikko aamun kurssi Conducting online commerce in China tuntuu suhteellisen työläältä. Kotitehtäviä on joka viikko, ja ne tuntuvat aiheesta irrallisilta. Ensi viikon tehtävän yksi osa on tehdä itsestään 60 sekunnin esittelyvideo, joka tulee lisätä kurssin facebook sivulle. Tämä ei siis ole se työläs osa, vaan esimerkki täysin irtonaisesta. Kurssin pääpiste on ryhmätehtävä, jossa tulee perustaa yritys Kiinan markkinoille. Kysymys kuuluu, mihin pisteeseen asti? Ja vastaus oli, että kurssin opettaja määrittää pisteen jokaiselle ryhmälle erikseen. Tehtävien lisäksi meillä on kaksi tenttiä, toinen loka- ja toinen marraskuussa.

Tästä pääsenkin mua ärsyttävään asiaan, sekasorto. Tuntuu siltä, ettei luennoitsijoilla ole homma hanskassa. Ohjeistukset ovat ympyräpyöreitä tai niitä ei ole laisinkaan. Joskus ohjeistus ilmenee sivulauseesta, joskus tehtävänanto ilmestyy kurssinsivuille. Meillä Suomessa tuntuu, että kurssin sisältö ja tehtävänannot ovat selkeät: tee tämä, älä tee näin, lisää vastaus paikkaan X ja lähetä sähköpostia jos on kysymyksiä. Täällä eräs opettaja sanoi, ettei tule vastaamaan yhteenkään sähköpostiin.

Keskiviikko iltapäivän luennon ongelma on luennoitsijan kielitaito. Luennot ovat englanniksi, ja kalvot ovat itse asiassa suhteellisen ok, jos ei oteta huomioon ylimääräisiä animaatioita kalvon yläkulmassa. Mutta luennoitsijan puhe, että sitä on vaikea seurata. Hän sanoo valehtelematta joka toisessa lauseessa "you know like ummmm..". Erittäin häiritsevä maneeri kun yrittää saada itse asiasta selvää. Kerroin tästä paikalliselle ystävälleni ja hän sanoi: "Manner-Kiina".

Ystäväni kommentti kuvaa hyvin Hong Kongilaisten mielipidettä Manner-Kiinasta. Hong kongilaiset eivät ole kiinalaisia, vaan heidän mukaansa monet manner-kiinalaiset ovat erikoisia. Vähän niinkuin ehkä meillä päin sanottaisiin "landepaukku". He pukeutuvat ystäväni mukaan yleensä huonosti, eivätkä osaa englantia.

No enää pari tuntia tätä luentoa ja sitten mulla alkaa viikonloppu!

Terkkuja ihanasta Stanleyn rantakylästä!
Pakomatka kaupungin vilskeestä bussilla kesti noin tunnin tänne saaren eteläosaan.
Ihana kylä, rauhallinen ilmapiiri ja ympärillä rubsaasti länsimaalaisia. Juuri sit, mitä kaipasin kiireisen alkuviikon jälkeen!

Bussi Centralista ajoi pikkuista ja kurvikasta tietä kukkuloiden yli. Upeat maisemat saivat mut jo pelkästään hymyilemään. Paikan päälle päästyämme kävelimme paikallisen toritunnelin läpi. Kojuissa kaupusteltiin krääsää, käsitöitä, vaatteita sekä posliinia. Kuvaaminen torista oli ehdottoman kiellettyä; ehkäpä feikkilaukkujen takia?

Löysimme aukiolta ranskalaisen bistron ja kävimme siellä syömässä. Että oli helpottavaa saada haarukka ja veitsi nenän eteen! Lisäksi pääsin puhumaan ranskaa! Omistaja luuli minua ranskalaiseksi , mikä huvitti suunnattomasti!


Juuri tätä olin alkuviikon kulttuurishokkiin, pakoa kiireestä ja aasialaisesta ryysiksestä, normaalia ruokaa sekä rentoutumista rannalla.



Illasta tutuistumme muihin suomalaisiin (sekä muutamaan ulkomaalaiseen) Finchamin eli suomalaisen kauppakamarin drinkki-iltamaan. J itse asiassa törmäsi vanhaan tuttuunsa, joka on opiskellut 4 vuotta täällä Hongkongissa. Iltamasta otimme taksin kotiin. Tässä vaiheessa olisi pitänyt muistaa, että vaikka taksi edellisenä iltana olikin edullinen (noin 9 euroa), niin tämä taksi ei välttämättä olisi. Ihmettelimme tunnelissa taksimittaria; se ei ollut juurikaan liikkunut aloitustaksasta. Pääsimme perille ja kuski murahtaa "two-twenty dollar" jota pällistelimme, sillä hinta oli kaksinkertainen edelliseen taksiin nähden. J murahti takaisin, että miten voi olla näin kallista. Kuski hermostui ja tokaisi, että hän oli aiemmin jo sanonut hinnan meille ja että veisi meidät takaisin Wan Chaihin (mistä olimme siis hypänneet kyytiin). Kaivoimme taskuistamme pieniä seteleitä- yhteissumma 170 HKD. APUA! J kysyi riittäisikö 170 dollaria. Kuski tuijottaa meitä etupeilin kautta ja tokaisee "Ok". Hyppäsimme autosta ulos ja kuski huusi perään "Do not bother taxi driver again". Ensi kerralla kotiin siis ehkä bussilla.