Oonan kommelluksia

Täällä on viikonloppu sujunut todella mukavissa merkeissä. Meillä J:n kanssa on pitkä viikonloppu, kerta luentoja on pelkästään tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.

Perjantai 11.9.

Teimme J:n kanssa päiväreissun läheiselle Lantaun saarelle. Lantau on itse asiassa Hong Kongin suurin saari ja sinne pääsee metrolla. Saaren yksi päänähtävyys on varmastikin Big Buddha ja sen vieressä sijaitseva luostari. Kukkulan huipulle pääsee yleensä kondoolihissillä 20 minuutissa. Valitettavaksi hissi oli huollossa ja näin ollen jouduimme ottamaan bussin. Maisemat olivat hyvin luonnonläheiset ja nautimme J:n kanssa huipulla jäätelöt. J ehdotti, että menisimme istumaan penkeille. Tietenkin itse istahdin ensin (katsomatta sen tarkemmin) ja mun tuurilla se penkki oli märkä. Housut läpimärät JES - no ainakin oli viileähkö olo loppu päivän.






Suuren Buddhan jälkeen vierailimme Lantaun saaren pienessä kalastajakyläss, Tai O:ssa. Kylää oltiin kehuttu kauniiksi, jota en ehkä itse kyllä allekirjoita. Paikalliset asuvat hökkelimäisissä pienissä taloissa, jotka on rakennettu paalujen varaan. Otimme kylästä pienen veneen ja saimme nähdä yhden delfiinin. Ne ovat täällä hyvin tunnettuja, sillä aikuiset delfiinit ovat väriltään vaaleanpunaisia.







Lauantai 12.9.

Shoppailua ja street foodia paikalliseen tapaan hyvän hong kongilaisen ystäväni kanssa. Kiki oli aiemmin ehdottanut, että menisimme New Territoriesilla sijaitsevaan ostoskeskukseen. Kikin mukaan sieltä saa parasta street ruokaa. Avoimin mielin lähdin kotoa, ensi kertaa yksin, ja mietin monesti eksynkö matkalla. Selvisin kuitenkin perille ja löysin Kikin metroasemalta.

Olin kirjaimellisesti ainoa länsimaalainen koko ostoskeskuksessa. Söimme paikallista ruokaa, Kiki käänsi minulle ruokien nimet ja tilasimme itse ns maistelu menun. Kojuista tilattiin ruokaa, joka tarjoiltiin kertakäyttö kahvikupeista. Niistä sitten syötiin ruokaa tikuilla. Oli aika eksoottista syödä kylmähköä mustekalaa sekä siivutettua lehmän maksaa (en tykännyt). Juustopallot oli mun lemppareita sekä kylmänä tarjoillut tuliset nuudelit. Syömingit kruunasi paikallinen jäätelö, joka oli super hyvää.


Syömisen jälkeen kävimme kiertelemässä kaupoissa. Ostoskeskus oli täynnä pieniä paikallisia ja korealaisia butiikkeja. Vaatteet olivat hyvälaatuisia ja tein erinomaisia löytöjä. Ja ei, en ostanut niitä Hello Kitty vaatteita, joista keskusteltiin ainakin töissä ennen lähtöäni.

Lauantai illan ravintola oli toisella tapaa eksoottinen. Lähdimme muiden vaihto-oppilaiden kanssa syömään täällä Mong Kok:ssa sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaan. Meille oltiin kerrottu, että ravintola oli edullinen, all-you-can-eat tyyppinen ja että se oli todella suosittu. Paikan päällä meidät istutettiin jakkaroille pöydän ääreen, jotka olivat kadulla. Sitten meille pajastui paikan eksoottisuus; se ei ollut ruoka... Ravintola on ilmeisesti vain sivutoimi ja sen perus toiminta on rahanpesu. Mr Wong vaikutti ihan tavalliselta tallaajalta, että tiedä-häntä, onko huhu totta vai ei.

Paikallinen ruoka ja tavat

Paikalliset ruokailutottumukset sekä -tavat ovat hyvin erilaiset verrattuna Suomeen. Jo ensimmäisenä päivänä ihmettelimme J:n kanssa naapuripöydän tapahtumia Dim Sum ravintolassa. Oletimme paikallisia ruokapöytätapoja pahemmiksi, kuin mitä ne täällä Hong Kongissa ovat. Olimme kuulleet tarinoita julkisesti ruokapöydässä röyhtäilystä ja piereskelystä. Tähän mennessä olen kuullut vain yhden paikallisen röyhtäisyn ja sekin oli kadulla kävelevä mies. Ehkä röyhtäily ja muu mulle sikailu on enemmän sitä Manner-Kiinan kulttuuria.

Ensinnäkin monesti ihmiset pesevät astiansa ravintolassa. Tämä tapahtuu pinoamalla omat asiat ja aterimet kasaan ja kaatamalla päälle kuumaa teetä. Tämän jälkeen tarjoilija tuo pöytää ämpärin, mihin tuo "likainen" teevesi kaadetaan. Kuten eräs hong kongilainen opiskelija totesi "mielestäni tämä on typerää, tiedämmehän ettei kuuma vesi tapa bakteereja".
Toiseksi paikalliset juovat useasti kuumaa teetä ruuan kanssa. Paikallisissa ravintoiloissa tuodaan teekannu pöytään automaattisesti ja harvemmin kysytään edes, olisko joku muu juoma maistunut. Poikkeuksena ovat länsimaalaiset ravintolat sekä food court ruokapaikat, joissa juomat tilataan erikseen.

Tyypillinen hong kongilainen ruoka on Dim Sumit, eli ns. sormisyötävät. Niitä ei tietenkään syödä sormin, vaan niillä mun lemppari vehkeillä, puikoilla. Dim Sumit voivat olla friteerattuja palloja, kevätkääryleitä, merenelävä dumpling tai sämpylä BBQ-tyyppisellä kastikkeella tai valkoisella taikinalla varustettu katkarapu. Dumpling, eli eräänlainen valkoinen taikina, tai mömmö, on itselle aika ällöttävää ja jos sitä on liikaa on syöminen erittäin haastavaa. Dumpling on limaista ja sen paloittelu puikoilla on haastavaa. Monessa ravintolassa tätä mömmöä on aivan liian paksu kerros jolloin nielaiseminen on hankalaa. Toinen paikallinen herkku on kanan jalat, ei ne koivet, vaan VARPAAT. Niiden päälle laitetaan mehevä kastike, mutta itse luisevat varpaat ovat vähintäänkin kummallisia. Niitä vasta onkin vaikeaa paloitella puikoilla.


Paikallisiin tapoihin kuuluu ruuan jakaminen. Jos tilaat annoksen A ja kaveri annoksen B, ei sovi yllättyä jos kaverin puikot yhtäkkiä ovat omassa kulhossa. Kummallista mutta toisaalta ihan kivaa kun pääsee maistelemaan uusia juttuja, eikö?

Kiinalaiset ovat hyvin taikauskoisia yleisesti ottaen, mutta se pätee myös ruokaan. Pöytään ei sovi tilata koskaan seitsemää ruokalajia, sillä se viittaa kuolemaan. Tämä siis ilmeisesti siksi, että numero seitsemän ja kuolema lausutaan lähes samalla tavalla. Yleisesti jos ihmiset menevät porukalla syömään, tilataan pöytään kahdeksan ruokalajia, sillä se tuottaa hyvää onnea ja on juhlan merkki. Haastavaa, sillä annokset ovat suuria ja hyvä kun henkilökohtaisesti jaksan edes yhden syödä. Ruokalajit kyllä jaetaan, mutta viimeksikin noin 9 hengen porukalla ruokaa jäi yli puolet pöydälle. Onneksi mun maha on kuitenkin jo saanut harjoitusta tähän ylensyöntiin, kiitos mun isän kiinalaisen ruuanlaitoin harrastuksen! (Pakko myös kiittää äitiä isän ruuanlaitossa auttamisesta näin tasapuolisuuden nimissä)

Yksi mulle tosi vaikea asia yleisesti täällä on liha. Paikalliset tarjoavat yleensä KAIKKI lihan osat soossissa kuin soossiissa. Et siis koskaan tiedä syötkö niitä varpaita, kanan reittä vai sattuuko suuhusi pala nahkaa tai luuta. Kanan silmiä tai muita sisäelimiä ei onneksi ole tullut vastaan. Vannoutuneena lihansyöjänä elämä on hankalaa ja olen vakavasti harkinnut ryhtymistä kasvissyöjäksi noiden "ylimääräisien osien" takia (ja kyllä olen ihminen joka rakastaa lihaa). Ehkä olen tottunut liian "hyvälaatuiseen" lihaan kotona.

Meidän pelkokerroin on katuruoka. Etenkin täällä tiheästi asutussa Mong Kokissa on paljon kioski tyyppisiä katuravintoloita. Ruokaa voi tilata mukaan erinököisissä muodoissa: palleroita tikussa tai vaikka katkarapuja tikussa. Näissä kioskeissa mikään ei ole käännetty englanniksi ja epäilen vahvasti, että kukaan kioskimamma osaisi englantia. Lisäksi J:n mukaan ravintolat haisevat oksettavilta. Emme siis ole niistä vielä kertaakaan tilanneet ruokaa mukaan. Tosin koitan haastaa itseni tilaamaan yhdestä kioskista paikallista herkkua: egg pancakes. Ehkä teen sen huomenna yhden hong kongilaisen ystäväni kanssa, kerta hän voi toimia tulkkina.

Kouluruoka

Campuksella on tarjolla useita ruokailu vaihtoehtoja: 3 kanttiinia sekä useita à la carte ravintoloita. Yleisimmin opiskelijat syövät kanttiineissa, joissa ruoka on edullista (vaikkei välttämättä niin herkullista). Kanttiinin haaste on kielimuuri; ruokalanmammat eivät yleisesti osaa englantia ja kommunikointi tapahtuu osoittamalla ja viittomalla. Esimerkiksi torstaina tilasin salaatin ja yritin kysyä montako täytettä saan valita. Täti ei meinannut ymmärtää, mitä kysyin, mutta ilmeisesti tauko osoittelussani selvensi hänelle epäymmärrykseni, jolloin hän nosti neljä sormeansa ylös.


Kanttiineista on onnekseni laaja valikoima. Paljon aasialaista ruokaa, mutta myös länsimaalaista. Tosin jälkimmäinen ruokatyyppi viittaa yleensä pikaruokaan.

Meidän syömiset

Pyrimme J:n kanssa syömään campuksella aina kun mahdollista. Tosin välillä campusruoka tulee korvista ulos. Tällöin monesti tähtäämme J:n kanssa lähimmäiseen ostoskeskuksen food court:n, josta saa edullisesti hyvää ruokaa. Valikoima on aasialaista, mutta kuvat ja esimerkki annokset helpottavat tilaamista (koitan vältellä niitä "ylimääräisiä lihan osia"). J:n lemppariksi on muodostunut hot pot annokset ja omat lempparit löytyvät thaimaalaisista ja vietnamilaisista ravintoloista. Hot pot  tarjoillaan nimensä mukaan tirisevällä pannulla, jossa itse paistat lihan ja sekoitat sen riisiin. Annoksen ympärille laitetaan paperinen rinkula, jottei roiskeita tulisi vaatteille.




Toinen molempien lemppari on sea food. Etenkin paikallisilla saarilla tarjoillaan paljon erilaisia rapuja, mutta myös kuivattua kalaa. Pienien kylien erikoisuus onkin torien lähistössä pyykkinarussa riippuvat kalat. Paikalliset kuivattavat kalaa viikon suolan kera ja myyvät sitten sitä markkinoilla. En ole maistanut, mutta ei kyllä omaan korvaan tuoksu eikä näytä herkulta. Monesti jos tilaat ravun pienessä kylässä, tarjoilija käy hakemassa vesisaavista ravun, vie sen kokille ja sitten tuo sen eteesi lautasella. Voit siis itse käydä valitsemassa haluamasi yksilön saaveista.

Upea, kuuma, aurinkoinen ja kostea Singapore on nyt takana. Tänään ollaan palattu takaisin meidän "arkeen" täällä Hongkongissa, väsyneenä mutta onnellisena. Reissu oli huikea ja nautittiin J:n kanssa pienestä luksuksesta: hotellin tilavasta huoneesta, suihkusta (joka oli erikseen!) sekä leveästä sängystä. Mutta meitä ei yhtään haitannut palata kotiin. Matkakuume kasvoi ja aloimme jo tänään suunnittelemaan seuraavaa reissua. Kerron siitä sitten myöhemmin lisää, nyt kuitenkin viime matkan fiilistelyyn.

Ihmiset Singaporessa osasivat paremin englantia kuin keskiverto hongkongilaiset. Maa oli täynnä eri taustaisia ihmisiä ja ilmapiiri oli Hongkongia länsimaalaisempi. Yleisenä huomiona; paikalliset ihannoivat selkeästi länsimaita, etenkin Yhdysvaltoja. Katujen rakenne oli hyvin samantyylinen kuin monessa Etelä-USA:n osavaltion kaupungeissa. Singapore oli sekoitus Tampaa ja Miamia modernilla twistillä. Tunsin oloni kotoisaksi kun löysimme minulle entuudestaan tuttuja ruokaketjuja: Marble Slabin jäätelöbaari, Popeyes:n friteerattu kana sekä useita vaatekauppoja. Tuntui kuin olisin samalla saanut pienen annoksen muistoja. Oli hauskaa näyttää ja kertoa Joelille, mitä muistoja jokaiseen pikaruokalaketjuun ja vaatekauppaan liittyi. Älkää ymmärtäkö väärin, söimme enimmäkseen kuitenkin paikallista ruokaa. J myös tuskastui useista kauppareissuistani, etenkin kun en ostanut mitään.
Ihmetyksen aiheita itselleni oli valtion siisteys ja turvallisuus. Turvallista oli joka paikassa ja valtioss jaetaan ilmeisesti kovia rangaistuksia jo pienistäkin rikoksista. Maahantulo viranomaisien vieressä luki kyltti: kuolemantuomio kaikille huumeita maahantuoville. Mietin mielessäni laukussani olevia buranoita ja toivoin vain, ettei ne olleet kiellettyjen aineiden listalla.
Ainoa asia, joka järkytti, oli Little Indian alueella sijaitsevat ilotalot. Olimme J:n kanssa valinneet lyhyimmän kävelyreitin kotiin ja erään kadun varessa oli kaksi ilotaloa. Järkytyin, kun näin puolipukeisia nuoria naisia rappukäytävässä kalterioven takana. Naiset huutelivat J:n perään ja viittoivat viettelevästi sormellaan. Kauhistuin, sillä näin ilotaloja ensi kertaa, naiset eivät olleet ketään elokuvissa vaan todella seisoivat rappukäytävässä metrin päässä. 
Kuitenkin yhteenvetona voin suositella Singaporea kaikille reissua harkitseville!

Pidemmittä puheitta reissukuviin!

Eilisten löpinöiden jälkeen, postaan tällä kertaa lyhyemmän teksin ja enemmän kuvia.
2. päivä täällä Singaporessa oli meille kunnon reippailua. Olemme valehtelematta kävelleet 20 kilometriä yli 30 asteen helteessä. Emme itse asiassa ole kertaakaan käyttäneet julkistaliikennettä, vaan jalkamme ovat kuljettaneet meidät paikasta toiseen.
Tallustelimme paikalliseen nähtävyyteen, Gardens by the Bay:hin. Alue koostuu isosta ulkopuutarhasta, joka on jaettu osiin teemojen mukaan sekä kahdesta kasvipuutarhasta. Päätimme ottaa lipun vain toiseen sisäpuutarhoista Cloud forest:n. Puutarha oli henkeäsalpaava ja ihailimme J:n kanssa ympäristöä ja otimme paljon kuvia. Keskellä tätä kasvihuonetta oli kasvistovuori, jonka sisällä oli hissi ja liukuportaat, ja jonka pääsi kiertämään ympäri eri tasoissa siltoja pitkin. Kasvistovuorta koristi vesiputous.

Ulkopuistosta kuvat ovat kameralla, johon en ipadilta pääse käsiksi. Laitan sieltä kuvia facebookin myöhemmin.

Lentoliput ja hotelli varattiin netistä kaksi päivää etukäteen ja saatiin molemmat tosi hyvään hintaan. Menopaluu Singapore Airlines:n kautta saatiin hintaan noin 170e per henkilö. Liput oli nimikkeellä "super deal" ja tehtiin J:n kanssa päätelmä lentoyhtiöstä hinnan perusteella; paikallinen Norwegian. Etenkin kun lentoyhtiö määritti alustavasti meille paikat kakkahuussin vierestä. Saimme paikat onneksi vaihdettua check-in:ssä.

Yllätyimme totaallisesti, lentoyhtiö oli astetta parempi keskiverto lentoyhtiöön verraten. Lentoemäntiä oli yhteensä 16, kaikilla ilmeisesti Singaporen kansallisasut ja tukat täydellisesti tiukalla nutturalla. Kolmen tunnin lennolle, jonka itse luokittelen lyhyeksi matkaksi, kone oli suuri: business ja ykkösluokka erikseen ja penkkirivit rakentuivat 3-plus-3-plus-3 tapaan. Jokaisella matkustajalla oli oma televisio, kosketusnäytöllinen kauko-ohjain ja kattava valikoima elokuvia. Täydellinen aloitus minilomalle! Itse päädyin katsomaan elokuvan Still Alice, josta työkaverini oli minulle noin kuukausi sitten puhunut. Elokuvan aikana pääsi muutama itku - noloa.
Sitten tuli ruuan vuoro. Matkustajille tuotiin juotavaa ennen kuin kukaan ehti pihahtamaan. Samalla meille tarjoiltiin alla oleva menukirjanen. Saimme valita kahdesta menusta mieluisimman sekä lisäksi juoman kirjavasta valikoimasta. Ruoka oli hieman parempaa kuin Finskillä, mutta silti einesruokaa. Paitsi jälkiruoka! Listalla luki jälkiruuan kohdalla ice cream ja ihmettelin, kun sitä ei näkynyt tarjottimella. 15 minuutin kuluttua lentoemo tulee ja tarjoaa jokaiselle jäätelö annoksen. Ei mitä tahansa jäätelöä, vaan Häagen Dazia! Ei siis sitä Finnairin kuivaa säilykekakkua. Kerrassaan taivaallinen loman aloitus siis!

Lentokentällä jouduimme taas täyttämään minkäs muunkaan kuin kaavakkeen. Siinä varoitettiin kuolemantuomiosta, jos toi maahan huumeita. Lomakkeen jälkeen pääsimme vaivatta taksitolpalle ja siitä hotelille. Hotellikin oli saatu hyvään hintaan ja odotimme bed and breakfast tyyppistä ratkaisua. Jo aulassa tajusimme olleemme väärässä: erillinen akvaariohuone! Siis huone, jossa on isoja kultakaloja, akvaarionvesi on jalkojen korkeudella ja loput huoneesta on täynnä kasveja. Pahin painajainen - örkit ja ötökät- ei käynyt toteen.


Ensimmäinen päivä sujui ihmetellessä. Joimme paikallista ylimakeaa kahvia, kävelimme ympäriinsä, kävimme syömässä ja otimme paljon kuvia. Alla muutama otos tältä päivältä.

Tänään juhlitaan V-day 70:tä täällä Kiinassa. Yleisesti Hongkongissa ei päde välttämättä samat juhlapyhät kuin Manner-Kiinan kanssa, mutta V-day hyväksyttiin viime vuonna paikalliseksi juhlapäiväksi. Tasan 70 vuotta sitten Japani antautui Kiinalle merkiten myös 2. Maailman Sodan loppua. Manner-Kiinassa järjestetään iso paraati, jota mekin katsoimme televisiosta. Itse asiassa naapurimaamme presidentti Putin oli paraatin kunniavieraana.

Luennot alkoivat meillä J:n kanssa tänään. Törmäsin taas moneen uuteen ja ihmeelliseen asiaan ja näinpä ajattelin kirjoittaa paikallisista ihmisistä, tavoista ja byrokratiasta.

1. Ihmiset ja tavat
Ensimmäinen kummallinen asia ihmisissä on tunkeminen. Muistan jo aiemmin todenneeni aasialaisien turistien olevan ärsyttäviä, sillä he tunkevat ja kiilaavat. Nyt ymmärrän miksi; liikkuminen on eräänlainen sotatanner hitaat jäävät jalkoihin eivätkä pääse eteenpäin. Esimerkiksi kun nouset metrosta ulos, tulee sinun hivuttautua tai tunkea itsesi rullaportaisiin tähtäävään väkijoukkoon. Tungos on ruuhka-aikoina kaikista pahin. Onnekseni voin sanoa, että olemme J:n kanssa oppineet tunkemisen salat ja poikkaroimme jo lähestulkoon ammattimaisesti paikallisten joukossa.

Toinen kummastuksen asia ihmisissä on sateenvarjot. Edellisessä kirjoituksessa hieman jo sivuutinkin tätä asiaa. Sateenvarjot ovat täällä vaarallisia johtuen edellä mainitusta tungeksimisesta ja väen paljoudesta. Ihmiset siis käyttävät sateenvarjoja JOKA SÄÄLLÄ. Auringossa varjojen ansiosta ihmiset eivät rusketu (paikalliset ihannoivat kalpeaa ihoa) ja sateella varjoja käytetään niiden normaaliin tarkoitukseen. Olen myös huomannut sateenvarjojen olevan hyvä keino päästä tungoksessa eteenpäin, sillä jotkut väkijoukosta väistävät varjon kanssa kulkevaa ihmistä. Tähän väliin on pakko tähdentää, että me emme käytä sateenvarjoa aurinkoisella säällä. Kun oikeasti sataa jäämme varjojen kanssa helposti paikallisten varjoon. Koko ajan tulee olla silmä tarkkana, ettei jonkun ammattitungeksijan sateenvarjo puhkaise silmääsi tai jää kampaukseesi kiinni ja pilaa sitä.

Kolmas asia, jonka huomasin tänään yliopistolla: englannin kielen taso on hyvin vaihteleva. Aamuluennon professori oli opiskellut Oxfordissa ja osasi englantia todella hyvin. Luento oli mielenkiintoinen, kun sai jopa asiasta selvää. Toisesta luennoitsijasta en voi kyllä samaa sanoa, hän mm viittasi omaan äitiinsä käyttämällä pronominia "he"- huvittavaa. Luennoilla käydään paljon ryhmäkeskusteluja, jotka ovat tähän mennessä olleet haastavia muutamasta syystä. Ensinnäkin paikalliset opiskelijat puhuvat hiljaa ja he eivät lue saati tottele tehtävänantoja, vaan lähtevät sooloilemaan. Tänään erän hongkongilainen totesi aiheensa ja ideansa olevan tehtävää parempi, sillä "I did a research on this in high school" - jaahas.

Neljäs ihmisiin liittyvä kummastuttava asia on ruoka. Siitä riittää niin paljon kerrottavaa, että säästän aihealueen myöhempään kirjoitukseen.

2. Byrokratia, laki ja muut säännöt

Paikallinen byrokratia on erittäin monimutkikasta. Aloitan kertomalla yliopiston säännöistä. Ensinnäkin kaavakkeiden määrä on suuri.
Opiskelijakorttia varten täytimme itsemurha kyselylomakkeen, josta kerroin jo aikaisemmin.
Kuntosalikorttia varten piti täyttää 2 kaavaketta. Ensimmäinen kaavake koski kuntosaliharjoittelu taustaa (kauanko olet käynyt kuntosalilla, missä jne.) ja toisessa kyseltiin sydäntaudeista tyyliin "Have you recently felt any pressure on your chest". Kun palautimme nämä lomakkeet kiinalainen nainen kysyi meiltä todistusta edellisestä kuntosalijäsenyydestä. Tällaista ei ollut yhdelläkään vaihto-oppilaalla. Joten nainen päätyi kysymään jotain sattumanvaraista "what kind of training do you do" sekä imitoi mm haiusliikettä innokkaasti. Se mitä vastasit naisen kysymykseen ei vaikuttanut mihinkään vaan nainen käski jokaisen istumaan luokkahuoneen pulpettien ääreen. Kaavakkeiden lisäksi meille vaihto-oppilaille näytettiin vanha video kuntosaliharjoittelun perusteista. Aikamoista säätöä siis. Ihmettelimme tosin J:n kanssa, ettei uima-altaille tarvinnut kuin kävellä ja marssia sisään: ei yhtäkään kysymystä osaatko uida vai et.

Kolmannen päänvaivan nimi on octopus card eli ladattava kortti, joka toimii niin bussikorttina kuin maksuvälineenä mm. kahviloissa ja ruokakaupoissa. Kortin saaamista varten jouduimme J:n kanssa hakemaan kaavakkeet viime viikolla, hankkimaan valokuvat korttia varten ja vasta eilen saimme hakea lomaakkeeseen leiman yliopistolta. Tänään pystyimme viemään kaavakkeet metroaseman infopisteeseen. Ja yllättävää (?) infopisteet ovat määrätyissä paikoissa, joihin meidän piti erikseen matkustaa tällä viikolla. Emme siis voineet viedä hakemuksia läheisimmälle asemalle -tyypillistä hongkongin säätöä siis. No meillä kaikki ei mennyt itse aseman infopisteessäkään ihan putkeen. Olimme tosiaan täyttäneet kaavakkeet ja hakeneet leimat yliopistolta sekä nitoneet valokuvat kaavakkeen yläkulmaan. Asemalla nainen ilmoittaa meille, ettei nidottu kuva kelpaa vaan kuvan tulee olla liimattu. Tässä vaiheessa pääsi pari kirosanaa, sillä viimeinen passikuva kappale oli tuossa kaavakkeessa nidottuna. Nainen myös ilmoitti, että käsittelymaksu tulisi suorittaa käteisellä, eikä meillä tietenkään sitäkään ollut mukana. Ja eikun kotiin hakemaan rahaa. Hiestä märkänä pääsimme metroasemalle takaisin, oli kolikoita kuvamasiinaa varten sekä kaavakkeet. Uusi nainen ilmoittaa, että voisimme myös saada väliaikaiset kortit hintaan 70 dollaria. Ei taaskaan tarpeeksi käteistä. Taas kotiin ja takaisin asemalle - kolmas kerta toden sanoo. Kuvista tuli aivan kauheat: iltapäivän uinnin sekä kaiken säädön jälkeen (alla lopputulos).


Saimme viikonloppuna kuulla myös yleisistä säännöksistä. Ensinnäkin Hongkongissa eivät päde Kiinan lait. Esimerkkinä meille annettiin Kiinan valtion yhden lapsen sääntö, joka ei päde Hongkongissa. Toiseksi paikalliset puhuvat eri kiinaa eivätkä näin ollen välttämättä kykene kommunikoimaan mainlandista tulevien ihmisien kanssa.
Meitä myös varoitettiin Hongkongin pimeistä takseista.  Paikalliset vironaomaiset ovat kieltäneet Ubertaksit koittaen vähentää huijaksien määrää. Siltikin huijaavat taksikuskit ovat pienoinen ongelma. Mehän saimme jo J:n kanssa pienen opetuksen laittomasti toimivasta taksikuskista viime viikolla. Meille annettiin kohtaamaamme ongelmaan ratkaisu: pyydä kuittia taksikuskilta ja/tai soita paikalliseen hätänumeroon 999. Nyt olenkin huomannut mainoksia, joissa ihmisiä kehoitetaan raportoimaan laittomat toimet hätänumeroon.
Tämän lisäksi passi tulee olla mukana koko ajan. Hongkongin poliisi tekee välillä yllätystarkastuksia, tai näin meille ainakin yliopistolla sanottiin. En kyllä tiedä, miten se toimisi tässä ihmispaljoudessa ja tungoksessa.