Viikko Suomessa takana

Viikko kotiinpaluusta. Suomi tuntuu kylmältä ja autiolta verrattuna Hong Kongiin. Olen muutamana päivänä kokenut ärtyneisyyttä. Olen joutunut odottamaan metroa 5 minuuttia useampana päivänä, joka tuntuu pitkältä verrattuna Hong Kongin 2 minuuttiin. Hong Kongissa kerran metron oltua myöhässä 20 minuuttia sai toimitusjohtaja potkut.
Kummastuksen aiheita ovat myös olleet pakkanen ja lumikaaos. Toisaalta olen iloinen, että vihdoin on lunta ja saan luvalla käpertyä sisälle peiton alle ja toisaalta lumi ärsyttää. Jouduin eilen improvisoimaan kun bussia ei tullut, tänään yksi bussi jätti vuoron välistä ja odotin monen muun ihmisen kanssa bussia 20 minuuttia. Ja juuri sinä päivänä kun päätin laittaa sievemmän (ja ohuemman) takin päälle sen paksun untuvatakin sijaan.
Ilouutisia saimme maanantaina: meistä tulee taas töölöläisiä ensi viikon maanantaista eteenpäin! En malta odottaa oman kodin tunnetta, sisustamista ja omaa keittiötä! Postailen kuvia uudesta kodista varmasti piakkoin.
Ihanaa työpäivää kaikille!

Viimeinen vuorokausi Aasiassa

Täällä viedään nyt aidosti viimeisiä; voidaan puhua jo tunneista. IIKS! Tunteet itsellä on kummalliset ja absurdit. Toisaalta haikeaa jättää Hong Kong taakse, mutta toisaalta ihanaa palata takaisin Suomeen. Ehkä näin lopun ollessa lähellä, sitä antaa itselleen luvan iloita kotiinpaluusta. Tänään myös ymmärsin, että vasta nyt olen antanut itselleni vapauden ärsyyntyä jostain paikallisista tavoista. En malta odottaa, että pääsen takaisin suomalaisien keskuuteen, jotka eivät esimerkiksi röyhtäile julkisesti. Pääsen takaisin töihin, perheen ja ystävien luokse sekä tekemään jotain hyödyllistä. Onhan tässä jo ehditty lomailemaan useampi kuukausi, jos totta puhutaan.

Meidän taipale Balilta tänne Hong Kongiin oli jokseenkin kyllä urakka. Laskeuduimme Kuala Lumpuriin yhden jälkeen aamuyöstä. Olimme katsoneet kentältä kapselihotellin muutamaksi tunniksi. Löytäminen koitui ongelmaksi, eivätkä työntekijätkään osanneet neuvoa. Lopputulos: nukuimme kentällä lattialla. Nyt kuitenkin turvallisesti tosiaan Hong Kongissa. Viimeisen yön vietämme edellistä asuntoa pienemmässä huoneessa. J:n sanoin: "En uskonut, että sitä pienempää huonetta voi löytyä, mutta..."

Ennen kotiinpaluuta ajattelin jakaa teille vähän parempia kuvia meidän Indonesian reissulta.












Ruskettuneena ja hyvin levänneenä on hyvä tulla kotiin :) Nähdään tiistaina aamuna Suomi!

2016!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Meillä vuosi vaihtui hyvän ruuan ja livemusiikin tahdissa Gili Airilla. Söimme mahat täyteen ranskalaisen chefin taideteoksia ja siemailimme Indonesialaista valkoviiniä. Tunnelma oli hohdokas ja koko ravintola oli koristeltu sinisillä ilmapalloilla sekä muulla härpäkkeellä. Totesinkin J:lle että vuodesta 2015 jäi hyvä maku ja koko illallinen kruunasi meidän vaihdon, loman kuin myös koko vuoden. Tästä eteenpäin otamme joka päivä askeleita kohti tämän kokemuksen loppua.
Itse 2016 vuoden alku tarkoittaa meille matkustamista. Vuoden ensimmäinen päivä mukaanlukien matkustamme joka ikinen päivä aina ensi viikon tiistaihin asti. Tänään reissasimme Gililtä Balilleensin veneellä 2 tuntia ja sitten bussilla toiset mokomat. Huomenna lennämme Balilta Kuala Lumpuriin, jossa vietämme yönpikkutunnit lentokentällä ja sunnuntaina jatkamme matkaa Hong Kongiin. Siellä vietämme vaihtomme viimeiset hetket ja ma illasta suuntaamme jo kohti Suomea.

Ongelmia paratiisissa

Nyt se iski, ensimmäistä kertaa koko meidän vaihdon aikana nimittäin RUOKAMYRKYTYS. Käytiin aamulla paikallisella lääkärillä tarkistuksessa. Täällä pikkuruisella saarella ei ilmeisesti ole apteekkeja erikseen, vaan lääkärillä on oma lääkekätkönsä; erikoista. Lääkäri tiedusteli, missä olimme syöneet ja mitä. Painotimme, ettemme olleet syöneet mitään epäilyttävän näköistä vaan päin vastoin.

Ruokamyrkytyksestä huolimatta meillä on ollut rento loma täällä Indonesiassa. Joulu ei tuntunut niin jouluisalta, vaikka otimme rannalla kuvia tonttulakkien kanssa ja vaihdoimme pienet lahjat. Joulu tuntui lomalta, siinä missä muutkin. Joulupäivänä matkasimme ensin 2 tuntia bussilla ja sitten noin tunnin lautalla tänne Gili Air saarelle. Kuten arvatakin saattaa, ilmastointi ei toiminut, kärsin matkapahoinvoinnista joten matkustusta en kuvailisi millään muotoa rentona saati mukavana.

Täällä ei ole autoja, vaan paikallisena taksina toimii hevoskärryt. Emme ole kyytiä vielä tarvinneet, saaren ympäri kun kävelee alle tunnissa. Ensimmäisenä iltana saimme maistaa annoksen trooppista sadetta. Olimme juuri ehtineet noin puoleenväliin saarikierrostamme. Istuimme hetkeksi ruotsalaiseen pubiin odottamaan sateen laantumista. Jossain vaiheessa J tokaisee: "Nyt se sade lakkasi, mennään!" Näin ei kuitenkaan ollut, päästyämme hotellille takaisin olimme läpimärkiä. Loma on ollut aiempia rauhallisempi, ja ehkä söpömpi. Olemme istuneet rannalla katsomassa auringonlaskuja, juoneet hedelmädrinkkejä ja kävelleet pimeässä taskulampun kanssa. Eilen todistimme jonkun paikallisen merellisiä loitsuja. Tämä keski-ikäinen mies hyppelehti rannalla, heitti kenkänsä mereen, vihelteli pilliin, pölisi itsekseen ja heilutteli käsiään. Hän oli sonnustaunut siniseen pelipaitaan, jossa oli takana numero 9, kaulassa kravaatti ja päässä lippalakki. Nauroimme miehen soperteluille kauempaa ja kun itse sanoin, ettei kyseisellä hepulla varmaan ollut kaikki kotona, J vastasi: "Oona se saattaa ymmärtää maailmasta jotain, mitä se et tuu koskaan ymmärtämään."












Uskomatonta ajatella, että viikon päästä me ollaan jo takaisin Suomessa! Paluu tulee varmasti olemaan uudenlainen shokki, kun yhtäkkiä ei olekaan enää se erilainen, ei se ainoa blondi aasialaisten keskellä. Helsinki tulee tuntumaan autiolta ja tilavalta Mong Kokin jälkeen ja tulen varmasti kieltäytymään kanasta ja riisistä toviksi ja keskityn muuhun perusruokaan. Siihen asti, me koitetaan ottaa viimeisestä viikosta ilo irti, kunhan saadaan tää pöpö kukistettua!

Aallonharjalla

Tänään lähettiin J:n kanssa kokeilemaan meille täysin uutta lajia, nimittäin surffausta. Oon jo pitkään halunnut oppia surffaamaan ja päätettiin pari päivää sitten, että kyseistä lajia olisi kokeiltava täällä Balilla. Ja tänään oli se päivä! Olin koko aamun tosi innoissani, kukapa ei. Analysoitiin meidän tulevaa koitosta ja lopputuloksena: "Koska J lautailee ja Oona laskettelee suksilla, on J varmasti lajissa parempi". Toisin kävi. Up2U-surffikoululla käytiin ensin ohjeita lajiin liittyen, koskien lähinnä turvallisuutta ja sitä, miten laudalta kaadutaan oikein. Vieressämme istui hollantilainen pariskunta, jotka olivat päätyneet ottamaan toisen tunnin, sillä edellisenä päivänä he eivät olleet vielä päässeet laudalla pystyasentoon. Koululta otettiin laudat mukaan ja suunnattiin rannalle, jossa sitten käytiin tekniikkaa läpi. Makuuasento, lähestyvä aalto, kauho, kauho, vahva jalka, heikko jalka ja tasapaino. 
Ohjeistuksen jälkeen päästiin veteen. Mä pääsin yllätyksellisesti heti ekalla yrittämällä pystyyn. Kaatumisia tuli, mutta opettaja kehui mun taitoja sanoen: "You have a natural talent!" Lopussa liihottelin jo hiekalle asti. Rakastuttiin molemmat lajiin ja jouluaatto tulee osittain kulumaan aalloilla.







Lentopelkääjän painajainen

Takana läheltä piti tilanne, mutta nyt ollaan turvallisesti Balilla. En usko näkijöihin, mutta uskon kaikkien tietävän sellasen gut feelingin. Mulla se oli sunnuntaina tunne siitä, että tänään käy jotain.

Sunnuntai aamu: luovutimme asuntomme avaimet, helpotus ettei enää tarvitse asua komeronkokoisessa asunnossa koskaan. Lentokentällä aamiainen Starbucksista: gingerbread latte ja jugurtti ja eikun matkaan kohti Kuala Lumpuria. Turbulenssia oli paljon ja mua pelotti alussa kovasti - se tunne että kohta käy jotain. Päästiin turvallisesti Malesiaan -turhaan pelkäsin, jossa meillä oli vaihtoaikaa muutama tunti. Käytiin syömässä J:n kanssa "paikallisessa" Burger Kingissä ja mentiin sitten portille odottelemaan lähtöä. Kaikki siis hyvin tähän mennessä. Päästiin lentokoneeseen sisälle hieman aikataulusta myöhässä, mikä ei sinänsä meitä yllättänyt. Turvavyömerkkivalo syttyi, turvavyöt kiinni ja lentoemännät esittelivät turvallisuusohjeet. Näinhän homma aina etenee. Seuraavaksi kapteenin kuulutus: "Cabin crew please be seated for take off". Kone ajoi kiitoradalle. Tässä vaiheessa mun pelko oli jo poissa ja ajattelin, että parin tunnin päästä olisin jo hotellilla nauttimassa mojitosta. Kone lähtee kiihdyttämään - olin hymyssä suin - renkaat hieman tärisivät, muttei mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Kone lähti nousuun, etupää ilmassa ja sitten... Kapteeni löi jarrut pohjaan. Ihmiset huudahtivat ihmetyksestä. Jouduimme ottamaan tukea edessä olevasta istuimesta, turvavyö kiristi. Tuijotin J:tä ja pidimme toistemme käsistä kiinni. Pelko kävi toteen, tämä ei ollut normaalia. Pienoinen paniikin hetki, vaikken itse koe pelkääväni lentämistä. Hetken hiljaisuus, kunnes kapteeni kuuluttaa "Please remain seated." Tämän kaiken seurauksena istuimme koneessa kolme tuntia Kuala Lumpurin lentokentällä, kun konetta tutkittiin ja renkaat vaihdettiin. Kapteeni kuulutti välissä lyhyitä tiedotteita; nousu peruutettiin lyhyellä varoituksella teknisen vian ilmettyä. Pitkän odottelun jälkeen meitä infottiin, että matkustajat vietäisiin takaisin portille, jonka jälkeen meille tiedotettaisiin tulevasta.

Lopulta pääsimme uuteen koneeseen. Ja taas odoteltiin parin tunnin verran. Tähän: matkustajien matkalaukut olivat hukassa, koska vuoro oli välissä vaihtunut. Näin ei luultavasti kävisi Suomessa, mutta Aasiassa se onkin toinen juttu. Itse kaiken tunnemyrskyn jälkeen väsähdin täysin ja nukahdin. J kuitenkin seuraili tilannetta. Kuulemma todellinen vaaratilanne ei ollut kaukana, vain muutamien sekuntien päässä. Jos kapteeni ei olisi toiminut, olisimme ylittäneet kiitoradan ja törmänneet muutamassa silmänräpäyksessä (en tiedä tarkalleen mihin). Äkkijarrutus aiheutti renkaiden puhkeamisen ja moottori oli syttyä tuleen.  Voitte vaan arvata, kuinka paljon pelotti nousta uuteen koneeseen. Nousun jälkeen nukahdin uudestaan ja heräsin Balilla, aikataulusta kahdeksan tuntia myöhässä.

Täällä meidän loma on lähtenyt liikkeelle muuten hyvin rennoissa merkeissä. Ollaan päästy nauttimaan lämmöstä ja uima-altaasta. Tänä vuonna me etsitään joulurauhaa auringosta. J:n sanoin, meidän joulunteemana on: "Skipataan kaupallinen joulu". Nautimme vapaa-ajasta, toisistamme ja kirjoista sekä siitä että suurin murhe on: "mitä syödään seuraavaksi".

Vietnam

Viimeiset päivät Hong Kongissa edessä ja pikku reissu Vietnamissa takana. Hanoi kaupunkina oli hyvin samantyylinen kuin Peking. Joka kulmassa liehui kommunismin tunnuksia ja katujen varsilla oli paljon sotilaita. Edellisiin reissuihin verraten Vietnam oli köyhä ja liikenne kaoottinen. Liikennesääntöjä ei tuntunut olevan, vaan töötti toimi varotusmerkkinä "täältä tullaan" ja perusperiaate oli "isoimman oikeudella". Tietä ylittäessä tuli skoottereita joka suunnasta, joskus jopa sadoittain. Suojatie ei merkannut yhtikäs mitään ja tietä ylittäessä ristin sormeni toivoen, ettei kukaan törmäisi muhun. Yllättävää kyllä, skootterit väistelivät niin jalankulkijoita kuin muuta liikennettä ketterästi. Erona Vietnamin ja Kiinan välillä huomasin propagandan asteen. Vietnamissa mitään sosiaalista mediaa ei oltu blokattu, toisin kuin Kiinassa. Tosin en usko, että monella paikallisella oli edes facebook tiliä, sillä yleisin kännykkä oli varmastikin Nokian vanhemmat monotoonisoittoäänillä varustetut puhelimet.

Köyhyys oli mulle jotain aivan uutta. Kadunvarsilla näkyi kodittomia ihmisiä, katupartureita ja omatekoisia katupubeja; ihmiset istuivat kadunvarsilla pikkuruisilla jakkaroilla ja joivat olutta. Jotenkin aistin, että monien kaupunkilaisien kasvoilta paistoi huoli. Köyhyyden lisäksi Hanoi oli saasteinen, vaikka aurinko paistoikin oli taivas harmaa. Kaiken kaikkiaan totesimme J:n kanssa, että oli mielenkiintoista nähdä tällainenkin puoli Aasiaa, Hanoita kun ei voi millään kutsua turistikaupungiksi vaan saimme todella annoksen paikallisuutta. Vietnamin nähtyään voi olla iloinen siitä, että itse ei elä köyhyydessä.

Ensimmäinen päivä kului Hanoissa. Vierailimme puistoissa, vankilamuseossa sekä kuuluisassa vesinukketeatterissa. Vankilamuseossa oli paljon videoita sodasta sekä mm John MacCainin uniformu. Nukketeatteriesitys oli todella mieleenpainuva. Lava oli napaan asti oleva vesiallas, jossa nuket tanssahtelivat musiikin tahtiin.




















Toisen päivän vietimme lähinnä bussissa. Olimme varanneet päiväretken Ha Long Bayhin, joka sijaitsee noin 170 km päässä Hanoista. Matka kesti noin 3,5 tuntia suuntaansa johtuen teiden huonosta kunnosta. Ha Long Baysta olimme saaneet paratiisimaisen kuvan- mainoksissa merivesi oli kuvattu kirkkaan siniseksi. Todellisuudessa merivesi oli mutaisen ruskeaa. Saaret olivat hyvin samanlaiset kuin Phi Phi islands Thaimaassa. Pääsimme retkellä melomaan ja vierailemaan kauniissa luolassa.





Ja mitäs muuta lomalla on kiva tehdä: syödä hyvin! Tätä teemaa olemme noudattaneet joka reissulla, niin myös Vietnamissa. Paikallinen ruoka oli raikasta: sitruunaa, korianteria ja lihaa.



Popular Posts