Oonan kommelluksia

Tänään lähettiin J:n kanssa kokeilemaan meille täysin uutta lajia, nimittäin surffausta. Oon jo pitkään halunnut oppia surffaamaan ja päätettiin pari päivää sitten, että kyseistä lajia olisi kokeiltava täällä Balilla. Ja tänään oli se päivä! Olin koko aamun tosi innoissani, kukapa ei. Analysoitiin meidän tulevaa koitosta ja lopputuloksena: "Koska J lautailee ja Oona laskettelee suksilla, on J varmasti lajissa parempi". Toisin kävi. Up2U-surffikoululla käytiin ensin ohjeita lajiin liittyen, koskien lähinnä turvallisuutta ja sitä, miten laudalta kaadutaan oikein. Vieressämme istui hollantilainen pariskunta, jotka olivat päätyneet ottamaan toisen tunnin, sillä edellisenä päivänä he eivät olleet vielä päässeet laudalla pystyasentoon. Koululta otettiin laudat mukaan ja suunnattiin rannalle, jossa sitten käytiin tekniikkaa läpi. Makuuasento, lähestyvä aalto, kauho, kauho, vahva jalka, heikko jalka ja tasapaino. 
Ohjeistuksen jälkeen päästiin veteen. Mä pääsin yllätyksellisesti heti ekalla yrittämällä pystyyn. Kaatumisia tuli, mutta opettaja kehui mun taitoja sanoen: "You have a natural talent!" Lopussa liihottelin jo hiekalle asti. Rakastuttiin molemmat lajiin ja jouluaatto tulee osittain kulumaan aalloilla.

Takana läheltä piti tilanne, mutta nyt ollaan turvallisesti Balilla. En usko näkijöihin, mutta uskon kaikkien tietävän sellasen gut feelingin. Mulla se oli sunnuntaina tunne siitä, että tänään käy jotain.

Sunnuntai aamu: luovutimme asuntomme avaimet, helpotus ettei enää tarvitse asua komeronkokoisessa asunnossa koskaan. Lentokentällä aamiainen Starbucksista: gingerbread latte ja jugurtti ja eikun matkaan kohti Kuala Lumpuria. Turbulenssia oli paljon ja mua pelotti alussa kovasti - se tunne että kohta käy jotain. Päästiin turvallisesti Malesiaan -turhaan pelkäsin, jossa meillä oli vaihtoaikaa muutama tunti. Käytiin syömässä J:n kanssa "paikallisessa" Burger Kingissä ja mentiin sitten portille odottelemaan lähtöä. Kaikki siis hyvin tähän mennessä. Päästiin lentokoneeseen sisälle hieman aikataulusta myöhässä, mikä ei sinänsä meitä yllättänyt. Turvavyömerkkivalo syttyi, turvavyöt kiinni ja lentoemännät esittelivät turvallisuusohjeet. Näinhän homma aina etenee. Seuraavaksi kapteenin kuulutus: "Cabin crew please be seated for take off". Kone ajoi kiitoradalle. Tässä vaiheessa mun pelko oli jo poissa ja ajattelin, että parin tunnin päästä olisin jo hotellilla nauttimassa mojitosta. Kone lähtee kiihdyttämään - olin hymyssä suin - renkaat hieman tärisivät, muttei mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Kone lähti nousuun, etupää ilmassa ja sitten... Kapteeni löi jarrut pohjaan. Ihmiset huudahtivat ihmetyksestä. Jouduimme ottamaan tukea edessä olevasta istuimesta, turvavyö kiristi. Tuijotin J:tä ja pidimme toistemme käsistä kiinni. Pelko kävi toteen, tämä ei ollut normaalia. Pienoinen paniikin hetki, vaikken itse koe pelkääväni lentämistä. Hetken hiljaisuus, kunnes kapteeni kuuluttaa "Please remain seated." Tämän kaiken seurauksena istuimme koneessa kolme tuntia Kuala Lumpurin lentokentällä, kun konetta tutkittiin ja renkaat vaihdettiin. Kapteeni kuulutti välissä lyhyitä tiedotteita; nousu peruutettiin lyhyellä varoituksella teknisen vian ilmettyä. Pitkän odottelun jälkeen meitä infottiin, että matkustajat vietäisiin takaisin portille, jonka jälkeen meille tiedotettaisiin tulevasta.

Lopulta pääsimme uuteen koneeseen. Ja taas odoteltiin parin tunnin verran. Tähän: matkustajien matkalaukut olivat hukassa, koska vuoro oli välissä vaihtunut. Näin ei luultavasti kävisi Suomessa, mutta Aasiassa se onkin toinen juttu. Itse kaiken tunnemyrskyn jälkeen väsähdin täysin ja nukahdin. J kuitenkin seuraili tilannetta. Kuulemma todellinen vaaratilanne ei ollut kaukana, vain muutamien sekuntien päässä. Jos kapteeni ei olisi toiminut, olisimme ylittäneet kiitoradan ja törmänneet muutamassa silmänräpäyksessä (en tiedä tarkalleen mihin). Äkkijarrutus aiheutti renkaiden puhkeamisen ja moottori oli syttyä tuleen.  Voitte vaan arvata, kuinka paljon pelotti nousta uuteen koneeseen. Nousun jälkeen nukahdin uudestaan ja heräsin Balilla, aikataulusta kahdeksan tuntia myöhässä.

Täällä meidän loma on lähtenyt liikkeelle muuten hyvin rennoissa merkeissä. Ollaan päästy nauttimaan lämmöstä ja uima-altaasta. Tänä vuonna me etsitään joulurauhaa auringosta. J:n sanoin, meidän joulunteemana on: "Skipataan kaupallinen joulu". Nautimme vapaa-ajasta, toisistamme ja kirjoista sekä siitä että suurin murhe on: "mitä syödään seuraavaksi".

Viimeiset päivät Hong Kongissa edessä ja pikku reissu Vietnamissa takana. Hanoi kaupunkina oli hyvin samantyylinen kuin Peking. Joka kulmassa liehui kommunismin tunnuksia ja katujen varsilla oli paljon sotilaita. Edellisiin reissuihin verraten Vietnam oli köyhä ja liikenne kaoottinen. Liikennesääntöjä ei tuntunut olevan, vaan töötti toimi varotusmerkkinä "täältä tullaan" ja perusperiaate oli "isoimman oikeudella". Tietä ylittäessä tuli skoottereita joka suunnasta, joskus jopa sadoittain. Suojatie ei merkannut yhtikäs mitään ja tietä ylittäessä ristin sormeni toivoen, ettei kukaan törmäisi muhun. Yllättävää kyllä, skootterit väistelivät niin jalankulkijoita kuin muuta liikennettä ketterästi. Erona Vietnamin ja Kiinan välillä huomasin propagandan asteen. Vietnamissa mitään sosiaalista mediaa ei oltu blokattu, toisin kuin Kiinassa. Tosin en usko, että monella paikallisella oli edes facebook tiliä, sillä yleisin kännykkä oli varmastikin Nokian vanhemmat monotoonisoittoäänillä varustetut puhelimet.

Köyhyys oli mulle jotain aivan uutta. Kadunvarsilla näkyi kodittomia ihmisiä, katupartureita ja omatekoisia katupubeja; ihmiset istuivat kadunvarsilla pikkuruisilla jakkaroilla ja joivat olutta. Jotenkin aistin, että monien kaupunkilaisien kasvoilta paistoi huoli. Köyhyyden lisäksi Hanoi oli saasteinen, vaikka aurinko paistoikin oli taivas harmaa. Kaiken kaikkiaan totesimme J:n kanssa, että oli mielenkiintoista nähdä tällainenkin puoli Aasiaa, Hanoita kun ei voi millään kutsua turistikaupungiksi vaan saimme todella annoksen paikallisuutta. Vietnamin nähtyään voi olla iloinen siitä, että itse ei elä köyhyydessä.

Ensimmäinen päivä kului Hanoissa. Vierailimme puistoissa, vankilamuseossa sekä kuuluisassa vesinukketeatterissa. Vankilamuseossa oli paljon videoita sodasta sekä mm John MacCainin uniformu. Nukketeatteriesitys oli todella mieleenpainuva. Lava oli napaan asti oleva vesiallas, jossa nuket tanssahtelivat musiikin tahtiin.




















Toisen päivän vietimme lähinnä bussissa. Olimme varanneet päiväretken Ha Long Bayhin, joka sijaitsee noin 170 km päässä Hanoista. Matka kesti noin 3,5 tuntia suuntaansa johtuen teiden huonosta kunnosta. Ha Long Baysta olimme saaneet paratiisimaisen kuvan- mainoksissa merivesi oli kuvattu kirkkaan siniseksi. Todellisuudessa merivesi oli mutaisen ruskeaa. Saaret olivat hyvin samanlaiset kuin Phi Phi islands Thaimaassa. Pääsimme retkellä melomaan ja vierailemaan kauniissa luolassa.





Ja mitäs muuta lomalla on kiva tehdä: syödä hyvin! Tätä teemaa olemme noudattaneet joka reissulla, niin myös Vietnamissa. Paikallinen ruoka oli raikasta: sitruunaa, korianteria ja lihaa.

Täällä alkaa hiljalleen tunnelma olemaan jokseenkin haikea. Vaihto-opinnot lähestyy loppuaan ja ensi viikko onkin viimeinen laatuaan Hong Kongissa. Kummallista, viimeiset kuukaudet on hujahtaneet ohi hetkessä. Tuntuu ihan, kuin meidän ensimmäinen ilta täällä olisi ollut toissa viikolla. Toisaalta, paljon ollaan saatu ja ehditty nähdä ja kokea; ja siten aika tuntuu jopa pitkältä. Hong Kongista on ehtinyt tulla koti jo tässä ajassa. Mulle se tarkoittaa sitä, että kaupungin elämäntavat tuntuvat omilta, osaan liikkua kaupungissa vaivattomasti, tunnen paikallisen kulttuurin ja täällä on ehtinyt muodostua eräänlainen arki. Kyllä se on ollut hyvin erilainen, sillä meidän arki on yleensä kestänyt kokonaiset kolme päivää. Vaihtelu on virkistänyt ja myönnetään, että tämä vaihto on kokonaisuudessaan ollut enimmäkseen lomailua. Lomalta on mukava palata takaisin oikeaan arkeen. Ei se lomailu tunnu miltään, jos se muodostuu arkiseksi. Uskon, että tämän kokemuksen jälkeen sitä tulee lähdettyä entistäkin herkemmin kauemmaksi lomalle, uusiin ja tuntemattomiin paikkoihin. Mutta tätä paikkaa tulee kyllä ikävä. Me kuitenkin lähdetään kotoa toiseen kotiin.

Tällä viikolla oon koittanut metsästää niin opiskelumotivaatiota kuin joulutunnelmaa shoppailun ja kahvittelun parissa. Alla kuva Langham Placen jouluvaloista, jotka löytyy maailman pisimpien rullarappusien yltä.


Huomenna meillä on edessä viimeinen miniloma ennen meidän joulu + UV komboa Indonesiassa. Kohteena tällä kertaa on Vietnam ja Hanoi. Jos jollakulla on vinkkejä Hanoihin, niin niitä otetaan mieluusti vastaan.

Ihanaa viikonloppua!

Kuten jo lyhyesti mainitsin, viikonloppu kului meidän osaltamme Japanin pääkaupungissa, Tokiossa. Meitä oltiin jo etukäteen varoiteltu kylmästä säästä, vaikka lämpöä oli luvattu kymmenisen astetta koko visiittimme ajalle. Siltä se ei kyllä tuntunut, tuuli oli erittäin napakka ja kylmä, mikä sai ilman tuntumaan todella kylmältä.

Päästyämme Tokioon, otimme junan kaupunkiin; lentokenttä sijaitsee noin 60 km kaupungin ulkopuolella. Olimme lähes häkeltyneitä hintatasosta ja sen erosta Hong Kongiin. Joo Hong Kong on maailman kallein paikka asua, mutta monet muut asiat ovat edullisia: esimerkiksi julkinen liikenne. Tokiossa junalippu kustansi yhteensuuntaan noin 25€, kun Hong Kongissa bussi maksaa noin 4€.  Katselimme maisemia junan ikkunasta ja totesimme J:n kanssa yksimielisesti kaupungin ulkonäön olevan yhdistelmä Pekingiä ja Hong Kongia. Itse koin kaupungin olevan hyvin samanlainen kuin Berliini; sivistyneitä ihmisiä, viileä sää, matalia sekä korkeita rakennuksia, puistoja ja kahviloita. Toinen ajatus, jota jäin pohtimaan koskee japanilaisia ja heidän kieltään. Junassa kuulutettiin pysäkin nimiä, josta tuli meidän välillemme omanlaisensa vitsi: "Nippori, Nippori des." Kuinka söpöltä tuollaiset tuo kuullostaakaa. Jäin monesti kuuntelemaan paikallisten puhetta, ja koko kieli on iloa täynnä ja äänteet sointuvat söpösti.

Hassuinta Japanissa oli älykkäät vessanpöntöt. Jokaisessa vessassa pystyit valitsemaan haluamasi "puhdistusohjelman". Toinen kummallisuus oli lentokentän työntekijät. Multa on monesti täällä Aasiassa esitetty seuraavanlainen kysymys jossakin muodossa: "Security question, you pregnant?". Ei en ole, näytänkö siltä? Nojaudun tässä äitini kommenttiin: "Oona näytät vaan parisuhteessa olevalta." Hong Kongin päässä kuulin taas tämän kysymyksen. Japanilaiset eivät kysyneet turhia, mutta niuhottivat kummallisista asioista. Aasiassa on otettu käytäntöön nestemäisien tuotteiden määrä käsimatkatavaroissa. Missään muualla, meitä ei ole pyyddetty erottelemaan nesteitä laukusta, ne saavat nököttää repun pohjalla ja huomatus tulee jos joku butelli ylittää 100 ml. No japanissa ei toimittu näin. Kuten muuallakin, ennen läpivalaisua oli kuva nesteistä, ja että ne tulisi olla läpinäkyvässä pussissa. Menimme tyynen rauhallisesti turvatarkastuksen läpi, pusseja ei näkynyt missään. Pääsimme tarkastuksen läpi, mutta tarkastaja halusi tutkia reppumme. Hän tarkisti prodyktiemme koot: kyllä kaikki alle 100 ml. Hän vei ne uudestaan läpivalaisuun ja toiseen kertaan. Lopulta hän tallusti eteemme ja antoi päällystetyn paperin eteemme. Selitimme hänelle, etteivät tuotteemme riko mitään mainittuja säännöjä. Mun tuotteet oli kaiken lisäksi läpinäkyvässä meikkipussissa. Hän osoitteli lappua uudelleen ja me toistimme itseämme. Tämän jälkeen hän selitti meille japaniksi jotain ja elehti marssia lopuksi osoittaen nurkan taakse. J lähti siis ostamaan minigrippusseja toiselta puolen apteekista. Tavaramme takavarikoitiin ja jäin itse kököttämään paikalleni. Kun J saapui pussien kera, tarkastaja paketoi tuotteemme niihin, näytti täytettyä pussia ja osoitti minua, sitten osoitti toista pussia ja sitten J:a. Sitten hän taputteli pusseja tyytyväisenä ja lähti matkaansa - hän oli tehnyt työnsä. Nauroimme, sillä koko pussiepisodi oli turha, voisimme kipata tuotteemme takaisin laukkuun ilman pusseja hänen mentyään matkoihinsa.

Tokioloma oli tähän menessä eniten kaupunki lomamainen. Tokiossa ilma oli syksyinen. Puiden lehdet olivat keltaisia ja ilma tuoksui raikkaalta. Vaikken itse myönnä olevani syysihminen, niin myönnän että täällä Hong Kongissa sitä ehkä havahtuu siihen, että jokaisessa vuodenajassa on omat puolensa. Syksyssä ne ovat värit ja kirpeä ilma ja hyvä syy nauttia illoista sisätiloissa kynttilän valossa. Olin huomaamattani kaivannut syksyä. Me kävelimme puistoissa, pysähdyimme kahville kun kahvihammasta alkoi kolottaa tai kun sormet olivat kohmeina. Koimme syksyn ihanuuden muutamassa päivässä, mutta kyllä on kiva olla takaisin lämpimässä Hong Kongissa. Ja itse asiassa muutaman päivän päästä suuntaamme kohti Vietnamin lämpöä.




























Ihanaa viikkoa sinne talvisempaan Kotisuomeen!

Varasimme eilen lennot ja hotellin Tokioon, jonne suuntaamme huomenna. Kirjoittelen siitä viimeistään alkuviikosta.
Ihanaa viikonloppua kaikille!